Bùi Viêt Hoa 1994

Vuonna 1980 erinomaisesti englannin kielen pääsykokeissa pärjännyt vietnamilainen opiskelija Bùi Viêt Hoa lähetettiin osana kommunististen maiden yhteistyökäytäntöä kouluttautumaan Unkariin. Nuori Hoa, joka oli aloittanut yliopisto-opinnot Debrecenissä, siirtyi kahden vuoden päästä Budapestin yliopistoon ja otti pian sattumalta sivuaineekseen  suomen kielen.

Kielen lisäksi Bùi Viêt Hoa halusi tutustua suomalaisten kansalliseepokseen. Aluksi se tapahtui suurelta osin unkariksi. Kymmenen vuotta sen jälkeen kun Hoa oli lähtenyt Vietnamista, hän sai valmiiksi vietnaminkielisen Kalevalan raakakäännöksen. Se julkaistiin neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1994.

Hoa korostaa István Ráczin henkilökohtaisen ohjauksen ja Kalevalan unkarinnoksen helpottaneen käännöstyön alkuvaihetta. Hoa muistelee lähes kahdenkymmenen vuoden taakse palautuvaa työmetodia:

”Hän tiesi minkälainen työ minua odotti, joten hän tarjosi heti apua, ja me istuimme ainakin kaksi kertaa viikossa Alvar Aalto -kahvilassa melkein kokonaisen aamupäivän. Ensiksi luin hänelle Kalevalaa suomeksi, sitten unkariksi. Hän selitti sitten asiat unkariksi minulle. Se oli helpointa, koska unkari oli meidän yhteinen kielemme. Se oli tavallaan myös käännöstöiden harjoittelua. Rácz vertaili erilaisia unkarinkielisiä käännöksiä ja antoi minulle vaihtoehtoja, miten voisin kääntää jonkin sanan tai lauseen. Kirjoitin lauseet suorasanaiseksi vietnamiksi ensin hitaasti, mutta myöhemmin se sujui paremmin.”

Hoa lupasi kääntää Kalevalan vuonna 1986, kunhan pääsisi tutustumaan Elias Lönnrotin matkakertomuksissaan kuvailemiin Vienan karjalan runokyliin. Hän toivoi vierailun kohdistuvan myös Latvajärven Kalmosaarelle runonlaulaja Arhippa Perttusen haudalle. Markku Nieminen kalevalaisen ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeosta – silloiselta nimeltään Kuhmon kulttuurikornitsasta – toteutti Hoan toiveet syksyllä 1989.

Taipuisa vietnam

Runomuodossa olevan eepoksen sanasta sanaan kääntämisen haasteellisuutta lisäsivät oudot ja nykykielestä poikkeavat sanat, jotka saivat nykykielisen vastineen vietnamiksi. Aimo Turusen teos Kalevalan sanat auttoi ymmärtämään sanojen sisältöä, ja kielen ammattilaisena Hoa löysi myös vietnaminkielen notkeuden.

Vaikka loppusointu on melko yleinen ilmiö vietnamilaisessa runoudessa, Kalevalan kohdalla alkusointu sopi yksitavuiseen vietnaminkieleen loppusointua helpommin. Jokainen sävelkorkeus antaa sanalle uuden merkityksen. Toonisen järjestelmän mukaan vietnaminkielessä on kuusi erilaista sävelkorkeutta, joiden vaikutukset on huomioitava.

Kalevalan mustavalkoinen kuvitus on Lương Xuân Đoànin käsialaa. Hanke valittiin valmistuttuaan vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. 1200 kappaleen painoksesta on Vietnamissa myyty lähemmäs tuhat. Nyt, yli 20 vuoden jälkeen, Bùi Viêt Hoa näkee käännöstyössään myös paranneltavaa ja pohtii uuden painoksen tekemistä. Hoa arvelee, että karttunut elämänkokemus ja kehittyminen kääntäjänä voisivat auttaa häntä tuomaan kuvia suomalaisesta kulttuurista vielä entistäkin selkeämmin.

Eepos Monin ja Manin lapset

Lönnrotin esikuva oli Hoan mallina paitsi 1980-luvulla Kalevalan käännöstyössä myös myöhemmin hänen laatiessaan Vietnamin kansaneeposta Con cháu Mon Mân (Monin ja Manin lapset) (2008). Kuuluisa rakkaustarina Viet-kansan legendoista laajeni eepokseksi, joka välittää lukijoille kaunokirjallisen näkemyksen vietnamilaisten heimojen synnystä ensimmäisestä ihmisparista.

Eepoksen luominen yli 50 erikielisen vähemmistökansan ja kenties satojen suullisten eeposten maassa oli vaikeampi prosessi kuin Elias Lönnrotilla, Bùi Viêt Hoa kertoo:

”Olen miettinyt paljon Lönnrotin menetelmää, jolla hän kokosi Kalevalaa. Lönnrot ei joutunut kääntämään runoja, sillä ne oli kaikki tallennettu suomen kielellä ja melko kapealta alueelta. Minulle kertyi erikielistä runoutta ainakin 40 eri kansalta. Osa niistä käännettiin suorasanaiseksi vietnaminkielelle, jonka vuoksi jouduin muuttamaan esimerkiksi sadun sisällön suorasanaiseksi runoksi.”

Vuoriston elävä kulttuuriperintö liittyy kiinteästi vietnamilaisten vähemmistökansojen asemaan, joka oli vielä 2000-luvun alussa poliittisesti arka. Kenttätöitä seudulla tehnyt Hoa kohtasi epäilyksiä viranomaisten taholta: kuka on tämä henkilö, joka kulkee nauhurin ja kameran kanssa vähemmistökansojen parissa ja mitä ihmiset hänelle puhuvat?

Monin ja Manin lapset sai Vietnamissa ristiriitaisen vastaanoton. Elias Lönnrotin menetelmä, jota Hoa käytti, oli vietnamilaisille vieras. Osa paikallisista tutkijoista oli sitä mieltä, että subjektiivinen tekoprosessi on tehnyt vääryyttä runonlaulajille. Runonlaulajien Hoalle antama palaute on kuitenkin ollut myönteistä, ja he ovat pitäneet siitä, että kaunokirjallisia vapauksia on otettu.

Hoa ei ole pyrkinyt kiistämään yli kuuden vuoden mittaisen työnsä subjektiivista luonnetta: ”Kuten Lönnrot on sanonut, samasta aineistosta voisi laatia ainakin seitsemän eri versiota. Eepoksen juoni oli siis minusta kiinni, saan vapaasti valita mitä haluan ottaa ja mitä jättää.” Hoan toiveena on, että vietnamilaisten rikas suullinen perinne ja vietnamilaisuus tulevat eepoksen kautta tunnetuksi myös maailmalla.

Lue koko artikkeli

Pauliina Latvala: ”Oletko jo lukenut Kalevalan? Kääntäjä Bùi Viêt Hoa vietnamilaisen ja suomalaisen kulttuuriperinnön välittäjänä” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.