Eino Kiuru ja Armas Mishin 1998

Inkerinsuomalaisten kääntäjien Armas Mishinin ja Eino Kiurun venäjännös ilmestyi vuonna 1998. Se pystyy aidosti kilpailemaan klassisena pidetyn Leonid Belskij’n käännöksen (1888) kanssa.

Mishin ja Kiuru antoivat arvoa Belskij’n tekemälle käännökselle mutta halusivat tarjota lukijalle käännöksen, joka olisi lähempänä alkuteosta. Tällä he tarkoittivat sanallisen tarkkuuden lisäksi myös käännöksen hengen lähentämistä alkuperäiseen teokseen. Leonid Belskij oli kääntänyt Kalevalan suomalaisen kansan sankaritarinana, minkä takia Venäjällä on vakiintunut käsitys Kalevalasta sankarieepoksena. Mishin ja Kiuru taas näkivät, että koska Kalevalassa on paljon lyyrisiä lauluja ja loitsurunoutta, sen sävy ei ole lainkaan niin sankarillinen kuin venäjänkielinen lukija on voinut Belskij’n käännöksen perusteella ymmärtää. He valitsivat käännöksen lähtökohdaksi talonpoikaisen maailmankatsomuksen, jossa loitsuilla ja sanoilla sai enemmän aikaan kuin miekalla.

Kalevala Kiuru_Mishin 1998

Eino Kiurun ja Armas Mishinin Kalevalan kansi.

Sisällöllisen tarkkuuden lisäksi Mishin ja Kiuru pyrkivät ja onnistuivat välittämään runolaulurunouden ominaisuudet ja tyylikeinot kuten rikkaan metonymian, säekerron ja jopa säkeensisäisen kerron:

Конь несется – путь короче,
сани мчатся – цель все ближе.

Virkku juoksi, matka joutui,
Reki vieri, tie lyheni.

(Runo 12:307–308)

Mishin ja Kiuru paneutuivat selvittämään jokaisen Kalevalan sanan ja säkeen merkitystä, ja heidän käännöksensä onkin lähempänä alkuteosta kuin yksikään aikaisemmin ilmestynyt Kalevalan venäjännös.

Armas Mishin haki innoitusta Kalevalan käännöstyöhön Vienan Karjalasta. Kuvassa hän tutkii Ponkalahden kylän autioituneen talon seinästä irrotettuja sanomalehtiä vuonna 1990. Kuva: Markku Nieminen.

Armas Mishin haki innoitusta Kalevalan käännöstyöhön Vienan Karjalasta. Kuvassa hän tutkii Ponkalahden kylän autioituneen talon seinästä irrotettuja sanomalehtiä vuonna 1990. Kuva: Markku Nieminen.

Käännöksen etnografinen tarkkuus on omaa luokkaansa. Kaikkien esineiden ja niiden osien nimet on käännetty täsmällisesti, olipa kyse metsästysaseista, kangaspuista, rukista, jauhinkivestä tai veneestä. Monet näistä sanoista ovat venäläiselle nykylukijalle yhtä tuntemattomia kuin niiden suomalaiset vastineet nykysuomalaisille. Niiden ymmärtämisessä auttaa kirjan lopussa oleva sanasto, jossa on selitetty kaikki käännöksessä esiintyvät sanat, murresanat mukaan lukien.

Käsirysy Kalevalasta

Mishinin ja Kiurun käännös herätti ilmestyessään vilkasta keskustelua Venäjän Karjalassa, jossa käännös julkaistiin. Petroskoin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professorille Zamir Tarlanoville, eepoksen ”arkistaminen” oli liikaa. Nimekäs tutkija arvosteli käännöstä perinnelajille, eeppiselle runoudelle ominaisen tyylin rikkomisesta ja latistamisesta ja luonnehti käännöstä epäonnistuneeksi. Tarlanovin tavoin muutkaan käännöksen arvostelijat eivät ole pystyneet suomen kielen taidon puuttumisen vuoksi vertaamaan Mishinin ja Kiurun käännöstä Lönnrotin Kalevalaan, vaan heille lähdeteoksena toimii Leonid Belskij’n käännös.

Eino Kiuru VP12_31

Eino Kiuru osallistui Kalevalan kääntäjien symposiumin yhteydessä järjestettyyn Vienan matkaan vuonna 1999. Kuvassa hän kerää “väkeä” kuulun ponkalahtelaisen tietäjän Tsinkki-Riion voimanlähteenä toimineesta koivusta. Kuva: Markku Nieminen, Juminkeko.

Kiivain arvostelu ei kuitenkaan tullut asiantuntijapiireistä eikä kohteena ollut käännös sinänsä, vaan se, että Mishinin ja Kiurun Kalevalan venäjännöksen kannessa on Elias Lönnrotin nimi. Sama keskustelu, jota käytiin 1980-luvulla Vanhan Kalevalan 150-juhlavuoden aikaan, nousi uudelleen kuumana esille. Keskustelun sisältönä oli kysymys siitä, kenelle Kalevala kuuluu: onko se Suomen vai Karjalan kulttuurin aarre.

Pieni ja osittain salanimillä toimiva ryhmittymä ryhtyi taas Karjalan lehdistössä ja muussa mediassa väittämään Kalevalan olevan suoraan Karjalan kansan suusta poimittu teos, jossa Lönnrotilla on ollut vain kirjurin osa. Armas Mishin on saanut yli vuosikymmenen ajan käydä piirilehtien, tasavallan sanomalehtien sekä laajemmallekin leviävien aikakauslehtien palstoilla loppumattomalta tuntuvaa valistustyötä Kalevalan syntyprosessista.

Keskustelu on johtanut jopa käsirysyyn Karjalan kansalliskirjastossa järjestetyssä luentotilaisuudessa, kun intoilijoilla eivät sanat enää riittäneet. Monet kiihkeät ”kansan luovuuden puolustajat” eivät kuitenkaan tunne Kalevalan sisältöä. Heidän joukossaan on myös suomen ja karjalan kieltä taitamattomia arvostelijoita, jotka eivät edes pystyisi vertailemaan SKVR:sta saatavissa olevaa, eepoksen perustan muodostavaa runolaulumateriaalia Kalevalan tekstiin.

Kielitaitoiset ja itämerensuomalaiseen kansanrunouteen perehtyneet tutkijat arvioivat Mishinin ja Kiurun käännökset korkealle. Käännöksen ja alkuperäisteoksen vertaamista helpottaa myös se, että molemmat tekstit on julkaistu rinnakkain, jolloin kielitaitoinen lukija pystyy vaivattomasti vertaamaan joka säettä ja tarkastelemaan jokaista sanavalintaa. Eino Kiurun ja Armas Mishinin yhteistyön ansiosta venäläiset lukijat ovat saaneet ehkä maailman tarkimman Kalevalan käännöksen.

Lue koko artikkeli

Mirja Kemppinen ja Markku Nieminen: ”Rekonstruoidusta kansaneepoksesta Lönnrotin runoelmaksi – Kalevala Venäjällä” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.