Hermann Paul 1885–1886

Hermann Paul (1827–1885) oli saksalainen viulisti, joka kuului Berliinin kuninkaalliseen hovioopperaan ja oli kuninkaallisen soittokunnan ensiviulisti vuosina 1848–1858. Hän teki laajoja konserttimatkoja ja esiintyi mm. Berliinissä, Varsovassa, Pietarissa, Tukholmassa, Christianiassa (nykyisessä Oslossa), Viipurissa, Turussa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Vuonna 1858 hän asettui asumaan Helsinkiin ja avioitui vuonna 1861 suomalaisen Evelina Bonsdorffin kanssa.

Paul oli aikansa monipuolinen kulttuuripersoona: Musiikki- ja kirjallisuuskiinnostuksensa kautta hän vaikutti voimakkaasti suomalaiseen kulttuurihistoriaan ja kulttuuri-instituutioiden syntyyn ollen mukana perustamassa mm. nykyistä Helsingin Kaupunginteatteria ja Sibelius-Akatemiaa. Lisäksi hän oli näkyvä julkisuuden henkilö toimiessaan saksan kielen opettajana helsinkiläisissä kouluissa ja Helsingin keisarillisessa Aleksanterin -yliopistossa. Kansainvälisesti hän tuli tunnetuksi ennen kaikkea suomalaisen ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden saksantajana. Hänen käsialaansa ovat paitsi vuoden 1885/1886 Kalevalan ja vuoden 1882 Kantelettaren saksannokset myös mm. joidenkin Runebergin ja Topeliuksen teosten käännökset (esim. Die Könige von Salamis 1869 ja Eine Reise in Finnland 1885).

Hermann Paul aloitti Kalevalan kääntämisen vuonna 1859 Lappiin tekemänsä rekiretken innoittamana ja ystävänsä August Ahlqvistin tukemana. A. Ahlqvist toimi myös Henrik Pantsarin (1830–?) proosaluonteiseen ruotsinnokseen pohjautuvan käännöksen tarkastajana. Käännös ilmestyi kahdessa osassa, ensimmäinen osa Kalevalan juhlavuonna 1885, toinen postuumisti 1886. Paul käytti käännöksessään vaihtelevampaa runomittaa kuin Lönnrot perustellen valintaansa sillä, että pelkät trokeet olivat näin laajassa eepoksessa liian ”yksitoikkoisia”. Trokeiden lisäksi hän käytti daktyyleja ja sai näin vaihtelua runomittaan.

Kun Anton Schiefnerin (1852) ja Hermann Paulin käännöksiä verrataan toisiinsa, huomio kiinnittyy kuitenkin ensimmäisenä niiden otsikoihin: Schiefnerille Kalevala oli kansalliseepos, jolle hän antoi myyttisen merkityksen. Paulille se oli puolestaan kansaneepos, jonka hän tulkitsi historiallisesti nähden siinä lappalaisten ja suomalaisten välisen taistelun. Molemmat kääntäjät korostivat Kalevalan kuitenkin olevan sellaista luonnonrunoutta, joka vastasi romantiikan ajan ihannetta kansan keskuudessa jo olemassa olevasta runoudesta. Julkaisuvaiheessa tällaista runoutta ei ole tarvinnut muuttaa.

Kalevalan vastaanottoa eurooppalaisella foorumilla vaikeutti se tosiasia, että molemmat käännökset ilmestyivät Suomessa ja niiden lukijoiksi ja kriitikoiksi Saksassa muodostuivat lähinnä asialle vihkiytyneet tai eeposteorioista kiinnostuneet oppineet ja tiedemiehet. Mielipiteet käännösten esteettisestä arvosta jakaantuivat. Schiefnerin käännöksen puoltajaksi osoittautui mm. saksalainen arkistonhoitaja ja toimittaja Julius Altmann (1814–1873), joka piti käännöstä ”mestarillisena saksankielisenä tekstinä”. Baselin yliopiston kemisti ja kemian historioitsija, professori Georg Kahlbaum (1853–1905) oli samaa mieltä perustellen näkemystään sillä, että Paulin toisin kuin Schiefnerin käännös oli ”väsyttävä” eikä vastannut ”arvokasta runoutta”.

Kun käännöksiä verrattiin toisiinsa, Schiefnerin käännöstä kehuttiin toki kaikin puolin ”filologisesti oivaksi työksi”, mutta Paulin käännöstä ylistettiin siitä, että hän oli ”luonut taiteellisen runon”. Germanisti ja dramaturgi Roman Woerner (1863–1913) teki seuraavanlaisen yhteenvedon:

”Hänen [Schiefnerin] käännöksensä suhtautuu H. Paulin käännökseen kuin jonkun filologin huolellinen Aristofanes-käännös Droysenin hurmaavaan teokseen. On eri asia kääntää sana sanalta kuin tehdä vieraasta hengentuotteesta taiteellisella lahjakkuudella omaa kirjallisuutta.”

Paulin käännöstä pidettiin saksalaisen käännöstieteen mestariteoksena, joka oli kauniisti, sujuvasti ja oikein käännetty.

Lue koko artikkeli

Voßschmidt, Liisa: ”Saksan kautta eurooppalaiselle kulttuuriareenalle” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.