Lâle ja Muammar Obuz 1965

Muammer Obuz oli juristi, joka siirtyi vuonna 1946 politiikkaan, ja vuodesta 1961 hän toimi senaattorina. Rouva Lâle Obuz puolestaan oli syntynyt Heinjoella luovutetussa Karjalassa, ja hänen syntymänimensä oli Liisa Partanen. Muammar Obuz oli vieraillut Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1954 ja tutustunut silloin sekä neiti Partaseen että Kalevalaan.

”Onneksi tuleva rouva Obuz kuului niihin suomalaisiin, jotka eivät ainoastaan rakasta ja kunnioita Kalevalaansa, vaan lukevat sitä myös yhä uudelleen. Niinpä Kalevala kuului hänen matkavarusteisiinsa hänen siirtyessään v. 1957 Turkkiin, jossa avioliitto solmittiin”, tiivistää Paul Jyrkänkallio.

Kalevalan kääntäminen turkiksi pääsi alkamaan vuonna 1963, jolloin turkinkielisen nimen Lâle ottanut suomalainen oli oppinut riittävästi uuden kotimaansa kieltä. Ensin Obuzit käänsivät tekstin sanatarkasti ja rakensivat vasta sen jälkeen lopullisen turkinnoksen. Käännöksen ensimmäinen osa vuodelta 1965 kattaa runot 1–25. Toinen osa, runot 26–50, ilmestyi jo seuraavana vuonna. Runoja supistettiin kääntämisen yhteydessä, ja säeluku väheni Jyrkänkallion mukaan keskimäärin lähes viidenneksellä. Liitteenä on valitettavia väärinymmärryksiä sisältävä johdatus Suomen historiaan, luku Kalevalan syntyvaiheista ja lyhyt Lönnrotin elämäkerta.

”Senaattori ja rouva Obuz ovat olleet tietoisia tehtävän vaikeudesta”, Paul Jyrkänkallio kirjoittaa. ”He ovat tehneet työtään kaikessa hiljaisuudessa pyytämättä apua Suomesta, jossa Kalevalaseura sekä viranomaiset olisivat epäilemättä olleet valmiit antamaan kaikinpuolista tukea esimerkiksi hankkimalla Kalevalan selitysteoksia ja muilla kielillä julkaistuja käännöksiä. Kääntäjät ovat liittäneet esipuheeseensa luettelon käytettävänään olleesta kirjallisuudesta. Siitä ilmenee, että heiltä on puuttunut monta tärkeätä teosta. Tämä seikka ei ole ainoastaan vaikeuttanut käännöstyötä, vaan on epäilemättä ollut syynä myös eräisiin väärinkäsityksiin.”

Käännös on enimmäkseen suorasanainen, mutta siinä pyritään jossain määrin noudattamaan Kalevalan säkeiden tavulukua ja saamaan poljentoa aikaan poikkeavan sanajärjestyksen avulla. Jyrkänkallio kertoo, että turkin kielen selväpiirteisten ja jäntevien kieliopillisten päätteiden ansiosta ”syntyy toisinaan myös komeita loppusointusarjoja, jolloin säkeet ikään kuin vaistomaisesti samalla alistuvat yhtenäiseen runomittaan. Sen sijaan ei esiinny alkusointua.”

”Kääntäjät ovat johdonmukaisesti käyttäneet yksinkertaista, turkin omaperäistä sanastoa välttäen, mikäli mahdollista, persialais- ja arabialaisperäisiä lainoja. Tämän ansiosta teksti on selkeätä ja täsmällistä, melkeinpä monumentaalista ja luontevasti arkaistista ilman vähäisintäkään keinotekoisuuden vaikutelmaa. Parhaimmillaan tuloksena on runo, jossa on alkuperäisyyden tuntua ja joka samalla on lähellä Kalevalan tunnelmia.”

Käännöstä arvioivat turkkilaiset lukijat antoivat erityistä kiitosta runoista 1 ja 19–25. Muammar Obuz arveli, että syynä hyvään vastaanottoon on noiden runojen aiheiden ja niissä tulkittujen tunteiden yleisinhimillisyys. Erityisesti häärunot ovat hyvin lähellä turkkilaisia häärunoja.

Esimerkkinä kääntäjien itsensäkin mielestä parhaista, vaikka poikkeuksellisen vapaasti tulkituista kohdista on turkinnoksen 4. runo. Ainon äidin valitus sen lopussa kuuluu näin:

Kalevala, 4. runo	turkki (Obuz & Obuz)	suomi (Jyrkänkallio)
Niin emo sanoiksi virkki kuunnellessansa käkeä: ”Elköhön emo poloinen kauan kuunnelko käkeä! Kun käki kukahtelevi, niin syän sykähtelevi, itku silmähän tulevi, ve’et poskille valuvi, hereämmät herne-aarta, paksummat pavun jyveä: kyynärän ikä kuluvi, vaaksan varsi vanhenevi, koko ruumis runnahtavi kuultua kevätkäkösen.”	Yavrusu yok olan ana Kuş sesi dinlemesin, Bu ses duyulunca, Kalp çarpar, yaş boşanir Gözlerden yanaklara Nohut, nohut! Bu ses duyulunca Kalp çarpar, ömür kisalir Arşin, arşin! Bu ses duyulunca, Kalp çarpar, ana yaklaşir Kariş, kariş!Ölüme ulaşir.	Lapsukaista vailla oleva äiti Älköön kuunnelko linnun ääntä. Taman äänen kuuluessa Sydän lyö, kyyneleet virtaavat Silmistä poskille Pienoisten herneiden tavoin. Taman äänen kuuluessa Sydän lyö, ikä kuluvi Kyynärän verran. Tämän äänen kuuluessa Sydän lyö, äiti lähestyy Vaaksan verran Kohti kuolemaa.

Lue koko artikkeli

Jyrkänkallio, Paul: ”Kalevalan turkkilainen käännös” – Kalevalaseuran vuosikirja 46. Helsinki: WSOY. 1966.