Louis Léouzon Le Duc 1845 ja 1867

Louis Léouzon Le Duc (1815–1889) oli kotoisin Dijonista. Hän oli käynyt jesuiittakollegion ja opiskellut Pariisissa kirjallisuutta ja historiaa. Suomeen hän saapui vuonna 1841 kotiopettajaksi, toimeen, jonka hänelle oli välittänyt venäläinen ruhtinas Ivan Sergejevitš Gagarin.

Léouzon Le Duc pääsi isäntäperheensä ansiosta heti sisälle pääkaupungin ylimpiin seurapiireihin ja sitäkin helpommin, kun salonkien seurustelukielenä oli ranska.

Vanhan Kalevalan ranskannos 1845

Parivuotisen Suomessa oleskelunsa aikana Léouzon Le Duc ehti myös harrastaa ruotsin ja jossain määrin suomenkin kielen ja kirjallisuuden opiskelua. Ruotsia hän oli luultavasti opiskellut jo aikaisemmin. Talvelta 1844 on tieto, että Léouzon Le Duc oli jo kääntänyt ranskaksi Tegnérin Frithiofin tarun sekä muutakin ruotsalaista kirjallisuutta ja aikoi myös julkaista Ranskassa Venäjää käsitteleviä artikkeleita.

Ranskalaisen kotiopettajan kunnianhimoisin hanke oli kuitenkin 1835 ilmestyneen Vanhan Kalevalan kääntäminen. Se toteutui hämmästyttävän nopeasti: jo kesällä 1845 ilmestyi Pariisissa hänen kaksiosainen teoksensa La Finlande, joka sisältää koko Vanhan Kalevalan suorasanaisen ranskannoksen. Teoksessa on lisäksi suomalaisten muinaishistoriaa, mytologiaa ja kansanrunoutta käsittelevä pitkä johdanto ja hyvin laaja ja kirjava kommentaariosasto, jossa on Kalevalan aihepiiriin liittyvien selitysten lisäksi sekalainen kokoelma Suomen historiaa, sen eri elämänalueita, henkilöitä jne. koskevia tietoja, kuvauksia ja muisteluksia.

Léouzon Le Duc, joka Suomeen saapuessaan ei varmasti osannut sanaakaan suomea ja joka käytti aikaansa paljoon muuhunkin kuin suomen opiskeluun, ilmoittaa teoksen La Finlande johdannossa ytimekkäästi: ”Olen kääntänyt Kalewalan suoraan suomen kielestä, jolla se on sepitetty.” Tietoon kannattaa luonnollisesti suhtautua suurin varauksin, ja tekijä mainitseekin heti tämän jälkeen kaksi henkilöä, joilta hän on saanut runsaasti apua. Toinen on ”oppinut suomalainen” Wilhelm Brander, joka on ”kääntänyt kanssani runoelman jokaisen sanan ensin latinaksi, sen jälkeen ruotsiksi ja sitten lopulta ranskaksi”. Tuskin tähänkään tarvitsee aivan kirjaimellisesti uskoa; menetelmä ei vaikuta ainakaan kovin nopealta. Ranskannoksen ilmestyttyä eräissä suomalaisissa lehtiarvosteluissa myös todettiin, että paikoitellen on kyseessä enemmän parafraasi kuin käännös.

Fredrik Wilhelm Brander oli Léouzon Le Duciin tutustuessaan vähän yli 20-vuotias ylioppilas; hänet vihittiin papiksi 1845. O. I. Collianderin toimittama pappismatrikkeli Suomen kirkon paimenmuisto (1918) kertoo hänestä: ”Kotiopettaja Venäjällä kreivi Mussin-Puschkin’in luona, jolloin käänsi koko Kalevalan latinaksi, jonka käännöksen perusteella sitten tunnettu kirjailija Léouzon-Leduc teki ranskalaisen Kalevala-käännöksensä.”

Toisena tärkeänä avustajanaan Léouzon Le Duc mainitsee tohtori Axel Laurellin, joka ranskantajan omien sanojen mukaan auttoi häntä ”sovittamaan yhteen molempien kielten hengen ja saamaan aikaan täydellisesti ranskalaisen käännöksen, häivyttämättä kuitenkaan suomalaisen teoksen omaperäisyyttä”. Tekijän ilmoitus, jonka mukaan hän on tehnyt käännöksensä suoraan suomen kielestä, onkin epäilemättä tulkittava niin, että hänellä on molempien avustajiensa kautta ollut ”suora” kosketus alkutekstiin.

Oudommalta vaikuttaa, että Léouzon Le Duc jättää tässä yhteydessä mainitsematta M. A. Castrénin 1841 ilmestyneen Vanhan Kalevalan ruotsinnoksen; tuntuisihan itsestään selvältä, että hän ruotsintaitoisena on käyttänyt Castrénin runokäännöstä hyväkseen.

Léouzon Le Ducin ranskannos jäi Castrénin ruotsinnoksen ohella ainoaksi julkaistuksi käännökseksi, joka Vanhasta Kalevalasta on millekään kielelle tehty. (Ks. kuitenkin Carl Niclas Keckman 1836.) Hän ehti ensimmäisenä tuomaan eepoksemme laajan eurooppalaisen yleisön ulottuville ja piti näin valloittamaansa paikkaa yksin hallussaan 1850-luvulle asti, jolloin Uudesta Kalevalasta alkoi ilmestyä erikielisiä käännöksiä.

Uuden Kalevalan ranskannos 1867

Léouzon Le Ducin Vanhan Kalevalan käännös runsaine selityksineen oli saanut Ranskassa ihastuneen vastaanoton. Sen todettiin avanneen Euroopan lukevalle yleisölle aivan uuden ja ennen tuntemattoman maailman.

Kun Lönnrot sitten 1849 julkaisi huomattavasti laajemman ja uuteen uskoon sommitellun Uuden Kalevalan, päätti myös Léouzon Le Duc ryhtyä toistamiseen käännöstyöhön. Hän kävi siihen käsiksi heti tultuaan Suomeen syksyllä 1850. Uusi suorasanainen ranskannos Le Kalevala. Épopée nationale de la Finlande et des peuples finnois ilmestyi kuitenkin vasta 1867.

Esipuheessaan Léouzon Le Duc mainitsee tällä kertaa tärkeimpänä avustajanaan ylioppilas Carl Gustaf Borgin (1823–1895), joka myöhemmin toimi muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerinä ja senaatin kielenkääntäjänä. Borg julkaisi itse jo 1850–1852 Kullervo- ja Lemminkäis-jaksoista ruotsinkielisen käännöksen, ja hänen sanotaan tehneen ranskantajaa varten koko eepoksesta täydellisen ruotsinnoksen. Uuden Suomettaren (261/1889) muistokirjoituksessa Léouzon Le Ducista mainitaan hänen yrittäneen Borgin johdolla myös opiskella suomea, mutta hän ei kuitenkaan ”malttanut uhrata siihen tarpeeksi aikaa ja vaivaa, jottei hän siinä saavuttanut suurempaa taitoa”.

Borgin lisäksi Léouzon Le Duc kiittää tällä kertaa esipuheessaan erityisesti M. A. Castrénia ja Lönnrotia heiltä saamastaan avusta.

Kalevalan käännökset ovat vain osa Léouzon Le Ducin laajaa ja melko kirjavaa tuotantoa, jota on yleensä luonnehdittu sujuvaksi ja helppolukuiseksi joskaan ei perin syvälliseksi. Hän on muun muassa kirjoittanut suuren määrän Pohjoismaiden ja Venäjän historiaa, kirjallisuutta ja poliittisia oloja käsitteleviä teoksia ja pamfletteja, julkaissut Ranskaa koskevia historiallisia asiakirjoja ja kirjekokoelmia sekä toiminut lehtimiehenä. Hänen teostensa joukossa on kymmenkunta, jotka kokonaisuudessaan tai joltakin osaltaan käsittelevät Suomea.

Lue koko artikkeli

Marja Itkonen-Kaila: ”Louis Léouzon Le Duc” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.