Riitta Cankoçak: Kalevala Fin Halk Destanı
Riitta Cankoçak on suomalais-turkkilainen vapaa taiteilija. Hän syntyi Jyväskylässä ja asui sittemmin Turkissa vuodesta 1996 alkaen, kunnes maan kiristynyt poliittinen tilanne pakotti hänet jokin aika sitten takaisin Suomeen.
”Olen tehnyt veistoksia, avannut näyttelyitä maailman eri kaupungeissa ja touhuillut erilaisissa ihmisoikeushankkeissa, siinä määrin kuin elämäni olosuhteet ovat sallineet. Kirjallisuus on aina ollut minulle kertomus siitä, mitä emme oikeassa elämässämme ole. Pidän toki itsekin kaikenlaisen oleelliseksi kokemani muistiin raapustelusta. Olen julkaissut viisi turkinkielistä runoteosta, novelleja, romaanin ja runoutta myös suomeksi. Olen runoilija.”
Riitta Cankoçak kertoo rönsyilevien opintojensa tähdänneen sen ymmärtämiseen, mikä on kansoja yhdistävää inhimillisyyttä tässä ajassa.
”Olen elänyt monissa eri valtioissa ja pyrkinyt ’laulamaan’ paikallisella kielellä rauhan ja yhteyisymmärryksen nimissä. Viimeisin oppimistani kielistä on turkkilaisten kieli. Olen naimisissa istanbulilaisen ydinfyysikon, Kerem Cankoçakin kanssa, ja noin 15 vuoden ajan olen yrittänyt ymmärtää turkin myyttistä kielenkäyttöä. Poikani, joka purjehti vauvana kanssamme Ruotsista Turkkiin, on ollut tähänastinen paras opettajani kielenoppimisessa. Olimme molemmat Turkkiin asettuessamme ulkomaalaisia, tietysti kielellisesti, mutta myös käsitteellisesti tabula rasa, tyhjä taulu. Näin saivat uuden kielen sanat muodostua mielissämme yhtaikaa ja samankaltaisena sävelenä. Poikani jälkeen ottivat asustamamme seudun kyläläiset minut oppiinsa. Elin heidän rakastettavassa seurassaan niin sanotut ensimmäiset oppivuoteni. Tämä ’kansakoulu’ yhdistyi klassiseen moderniin sivistykseen, mutta koen että erityisesti Kalevalan käännöstyö saattoi onnistua uuden kielen suoraan kansalta oppimisen johdosta. Sain heiltä sanoin kuvaamattoman määrän rakkautta ja opin paikallisen sävelen. Olen heille kiitoksen velkaa, Kalevala on kömpelö tapani esittää kiitollisuuteni ja ihailuni ihmisten kyvyille osata rakastaa elämää, kauneuksineen ja kurjuuksineen, arkipäiväisten asioiden lomassa.”
Riitta Cankoçak aloitti Kalevalan käännöstyönsä noin 10 vuotta sitten apunaan Björn Collinderin Kalevalan ruotsinnos (1948) ja Pino Bavan italiannos (1957). Myös Lâle ja Muammer Obuzin turkinkieinen käännös (1965) oli hänen käytössään. Riittaa kiinnosti erityisesti, miten eri kulttuureissa on pyritty ilmaisemaan sanat ja sanonnat niin että ne toimivat paikallisesti.
”Koska minulla ovat hallinassa nämä edellä mainitsemani kielet ja lisäksi englanti, oli lukeminen helppoa, mutta huomasin yllätyksekseni kuinka paljon erilaisia tulkintoja voikaan yhdestä ja samasta teoksesta olla. Se on tietenkin luonnollista kun kyseessä on laulu. Minä halusin kuitenkin keskittyä Kalevalan kokonaisuuden eheänä pitämiseen ja pyrin kääntämään koko kertomuksen alusta loppuun.”
Kaikkein pulmallisin kysymys koko käännöstyössä oli runomitta. Riitta oli kuitenkin päättänyt pyrkiä ymmärtämään vanhaa turkin kieltä, jota käytettiin Anatolian seudilla ennekuin islamin usko toi mukanaan erilaisia kielimaailmoja.
”Luin ja kuuntelin turkinkielistä ’iänikuista’ runolaulajaa Yunus Emreä ja tulkintoja hänen laulelmistaan. Hän käytti runolaulelmansa mittana koşuk-mittaa, jonka säkeet muodostuvat perussääntöisesti kahdeksasta tavusta, eli laulettuna yksi säe koostuu neljään jaetuista foneettisista yksiköistä. Tämä malli oli mielestäni hyvinkin lähellä Kalevalasta tuttua trokee-mittaa.”
Aluksi Riitta Cankoçak pyrki olemaan uskollinen perinteiselle mitalle, mutta kielen joustavuus ja luonnollinen istuminen turkin kieleen edellytti vapaampaa otetta.
”Ja koska tarkoituksenani oli kuitenkin myös antaa laulun sisällölle oma tärkeä asemansa, päätin loppujen lopuksi käyttää proosatyyliä. Se antoi myös suuremman vapauden olla kaunistelematta sitä aitoa elämän rumuutta, jota kalevalalainen maailma onnistuu koruttomattomuudessaan välittämään kuuntelijalleen. Minä koin Kalevalan enemmänkin perinteisenä sinfoniana, kansan äänten sävelenä, jolle yritin löytää synonyymejä paikallisista, tutuksi tulleista äänimaailmoista.
Haastavinta oli loppujen lopuksi välttämätön ristiriita toivottomuuden ja toivon välillä: ehkä juuri esteettisen työn kääntämiseen liittyvät epäilyt. Yleensäkin kielellinen kääntäminen on estetiikan kannalta mielestäni täysin mahdotonta, toivotonta.”
Riitta Cankoçakilla oli kuitenkin voimakas halu antaa kielen kautta ääni kansojen omalle, rehdille tyylille. Taiteellisen ilmaisun avulla hän halusi levittää rauhan ajatusta tyylisuuntien ja kielellisten luokitusten välille.
”Ryhdyin tähän työhön kantaakseni korteni kekoon ja puolustaakseni aitoa kieltä, joka runoudessaan voi lohduttaa ihmiskuntamme kulttuurilöytöretkeilijöitä. Ja koska uskon, että kieli, jota sanoin ja lauluin välitämme toisillemme, on aitoudessaan ja pelkistetyssä olemuksessaan lähellä ihmistä. Se kertoo meistä itsestämme. Jonkinlainen rehellinen allegorinen asenne välittyy myyttisyyden ja sadunkaltaisuuksien kautta. Se aktivoi tajuntamme kesyttämättömien alueiden kielellisen ilmaisun muotoja. Kenties pakanalliset laulut ja loitsut ovat inspiroineet uskonnollisiakin ryhmiä rukouskulttuurin jatkeena. Loppujen lopuksi hurja matka, ihana seikkailu kotoisen kielen mukana.”
Kalevala – Fin Halk Destanı.ISBN 9786051851853
Suomentanut Riitta Cankoçak
Kustantaja: Everest
2017