Selma Borg 1882

Yksi tärkeistä, mutta lähes unohdetuista suomalaisista kulttuurilähettiläistä Yhdysvalloissa oli Kokkolasta lähtöisin oleva Selma Borg (1838–1921?). Hänestä ei ole juurikaan kirjoitettu, mutta Borgin ansiot tunnettiin aikanaan niin kotimaassa kuin Yhdysvalloissakin.

Ernest John Moyne kirjoitti hänestä seuraavasti laajassa artikkelissaan ”Kalevalan käännökset Amerikassa”.

1870-luvulla Yhdysvalloissa alkoi ilmestyä useita käännöksiä suomalaisesta ja ruotsalaisesta kirjallisuudesta Selma Borgin ja Marie A. Brownin kääntäminä. Selma Borg oli sivistynyt, hyvän kasvatuksen saanut suomalainen, joka saapui Amerikkaan jo vuonna 1864. Hän työskenteli tehdäkseen tunnetuksi Kalevalaa ja suomalaista kulttuuria Yhdysvalloissa. Vaikka hän toimi kääntäjänä, hän sai enemmän tunnustusta musiikin kuin kirjallisuuden alalla.

Selma Borg, joka oli maailmankuulun säveltäjän Jean Sibeliuksen äidin sukua, esitteli suomalaista musiikkia amerikkalaisille vuonna 1876 painattamalla Philadelphiassa 30 laulun sanat ja nuotit kirjassaan Lays of Sweden and Finland, Svenska och Finska Sånger.

Vuosina 1878–1882 Selma Borg asui Bostonissa, jossa hän otti innokkaasti osaa kaupungin kulttuurielämään. Vuonna 1882 hän esimerkiksi piti neljä luentoa Cambridgessa, Massachusettsissa, kaupungin sairaalan hyväksi. Hänen luentojensa aiheet olivat ”Kalevala, the Epic of the Finnic Race”, ”History of Finland and Northern Europe”, ”Travel Around the Baltic” ja ”Russia, her People, and her Czar”. Suurenmoinen konserttitilaisuus, jossa Selma Borg itse johti orkesteria sen esittäessä suomalaista musiikkia, lopetti tämän luentosarjan mahtavasti.

Luentosarjaansa varten Cambridgessa Selma Borg, jota amerikkalaiset sanomalehdet ylistivät nerokkaana kirjailijana, luennoitsijana ja musiikinharrastajana, valmisti englanniksi käännöksen Kalevalan ensimmäisestä runosta. Tämä käännös ilmestyi vuonna 1882 nimellä Kalevala, The Finnish National Epic.

Johdannossaan Selma Borg julkaisi eräitä säkeistöjä Kalevalan alkuosasta suomeksi ja myös selvitti lukijoilleen lyhyesti eepoksen sisältöä. Hän ei tuntenut muita Kalevalan käännöksiä Yhdysvalloissa, sillä hän piti omaansa ensimmäisenä, joka oli ilmestynyt. Hän aikoi myös kääntää koko eepoksen englannin kielelle, mutta tämä teos ei koskaan ilmestynyt ja on luultavaa, että Selma Borg kuoli ennen kuin ehti toteuttaa aikomuksensa.

Lue koko artikkeli

Ernest John Moyne: ”Kalevalan käännökset Amerikassa” – Kalevalaseuran vuosikirja 29. Helsinki: WSOY. 1949.