Varhaiset italiannokset

Ensimmäinen italiankielinen kirjallinen maininta kalevalamittaisesta runoudesta löytyy Giuseppe Acerbin (1773–1846) englanninkielisestä matkakirjasta. Italiassa Acerbi ei ollut kovin suosittu, koska hän toimi 1800-luvulla Itävalta-Unkarin kuningaskunnan konsulina Egyptissä, ja Itävalta oli tuolloin itsenäistä ja yhdistynyttä Italiaa ajavien isänmaallisten tahojen verivihollinen.

Matkaillessaan Suomessa vuonna 1799 Acerbi pani muistiin muutamia kansanlauluja, kuten ”Nuku, nuku nurmilintu” ja ”Jos mun tuttuni tulisi”. Hän tallensi laulujen melodiat ja sävelsi niiden pohjalta maailman ensimmäisen, kalevalamittaiseen runouteen perustuvan kamarimusiikkikappaleen, jonka voi vielä toisinaan kuulla Suomen radiokanavilla.

Carlo Cattaneo

Acerbin jälkeen Carlo Cattaneo (1801–1869) kirjoitti vuonna 1854 artikkelin Kalevalasta. Se julkaistiin milanolaisessa viikkojulkaisussa Il Crepuscolossa, joka tuki avoimesti Italian yhdistymistä. Monen kansallisromantikon tavoin Cattaneokin rakasti eurooppalaista epiikkaa, ja vuonna 1862 hän kirjoitti artikkelin Luís Vaz de Camõesin Os Lusíadas -eepoksesta. Myöhemmin Cattaneo oli yksi Milanon vuoden 1848 kansannousun johtajista ja joutui tämän vuoksi maanpakoon Sveitsiin.

Kalevala-artikkelissaan Cattaneo ylistää suomen kielen melodisuutta ja korostaa alkusoinnun tärkeyttä kalevalamittaisissa runoissa. Hän tiesi, että Elias Lönnrot keräsi kansanrunoutta 1800-luvulla, mutta tulkitsi Kalevalan sisällön yhtä vanhaksi kuin Homeroksen epiikan. Todisteeksi tästä Cattaneo vertasi Tuonelan jokea Vergiliuksen Aeneis-eepoksen Styks-virtaan, Louhea Juno-jumalattareen ja Sampsa Pellervoista Saturnus-jumalaan. Hän korosti, että tammi oli pyhä puu sekä muinaissuomalaisille että kelttiläisille, roomalaisille, kreikkalaisille ja germaaneille. Kalevalan runojen muinaisuudesta todisti myös muinaiskreikkalaisten ja suomalaisten metsän- ja vedenhaltioiden samankaltaisuus.

Cattaneon mielestä Kalevalan ”luonnonrunous” muistutti vahvasti muinaiskreikan pastoraalirunoutta ja hän oletti, että pohjoismainen muinaiskansanrunous olisi voinut vaikuttaa muun muassa Ludovico Arioston (1474–1533) Raivoisa Roland -eepokseen (1516). Cattaneo toivoi, että Kalevalasta ja muista suomalaisista runolauluista ilmestyisi italialaisia käännöksiä.

Kansallisromantiikan aikana Suomessa, Italiassa ja muualla Euroopassa korostettiin Kalevalan muinaisuutta. Cattaneon käsitys kansanromantiikasta oli hyvin vapaamielinen ja avoimesti kansainvälinen. Vertaillessaan Suomen ja Välimeren epiikkaa hän pyrki omalla tavallaan tuomaan esille Euroopan kansojen yhteenkuuluvuutta.

Ensimmäinen italiankielinen käännös Kalevalan runoista ilmestyi vuonna 1872, kun arvostettu kreikan kielen tutkija, professori Antonio Lami teki proosakäännöksen valikoimasta Kalevalan häärunoja. Ne julkaistiin pienessä kirjassa nimeltään Dal Kalevala. Frammenti dagli Hää runot o Canti Nuziali. Prima versione italiana. Esipuheessaan Lami väitti Kalevalan, kuten myös Intian ja Homeroksen epiikan pohjautuvan useiden eri aikakausien ja alueiden kansanrunouteen. Tämän vuoksi Kalevala oli kiinnostava muinaiskreikan kirjallisuuden ja ”homeerisen kysymyksen” tutkijoille. Elias Lönnrotia pidettiin ”elävänä Homeroksena”.

Ottaviano Targioni-Tozzetti

Ensimmäinen italiankielinen runokäännös ilmestyi samana vuonna 1872 Ottaviano Targioni-Tozzettin työn tuloksena. Hän käänsi 52 säettä Kalevalan runosta XXVI Kullervon surma saksankielisen Anton Schiefnerin runokäännöksen sekä ranskankielisen Léouzon Le Ducin proosakäännöksen pohjalta. Targioni-Tozzetti käytti hendekasyllabista eli Homeroksen runomittaa, jota pidettiin Italiassa eeppiseen runouteen sopivimpana. Käännös julkaistiin Il Mare -aikakauslehdessä, johon Targioni-Tozzetti kirjoitti lisäksi arvostelun Lamin häärunojen proosakäännöksestä. Siinä hän kuvaili tarkasti myös Kalevalan sisältöä. Targioni-Tozzetti kuului tunnettuun italialaiseen Amici Pedanti -kirjailijapiiriin, jonka yksi aktiivinen jäsen oli Giosuè Carducci, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1906 saanut italialainen runoilija.

Domenico Comparetti

Ensimmäinen italiankielinen tutkimus Kalevalasta oli Domenico Comparettin (1835–1927) vuonna 1891 julkaistu Il Kalevala, o la poesia tradizionale dei Finni: uno studio storico-critico delle grandi epopee. Tutkimukseen sisältyy käännöksiä Boreniuksen Kalevalan toisinnot -teoksen kansanrunoista. Comparettin mukaan Kalevala oli ennen kaikkea loitsujen eepos. Hänen tulkintansa mukaan Kalevalan sankarien maagiset taistelut ja matkat tuonpuoleisiin ovat shamanistista perua. Tutkimus käännettiin saksaksi ja englanniksi, ja näiden käännösten myötä Comparettin teoriat ja ylipäänsä Kalevala tulivat tunnetuksi monille eurooppalaisille folkloristeille ja kirjallisuuden tutkijoille. Myös Kalevalan italialaiset kääntäjät ovat kaikki perehtyneet hyvin Comparettin tutkimuksiin.

Samaan aikaan Comparettin kanssa Kalevalan käännöstyö italiaksi eteni muillakin suunnilla. Vuonna 1877 Italo Pizzi (1849–1920) käänsi osia Kalevalan runoista XXXII, XXXIII, XXXV ja XXXVI ja julkaisi ne nimellä Avventure di Kullervo (Kullervon seikkailut). Vuonna 1881 oopperan librettojen käsikirjoittaja Giovanni Targioni Tozzetti (1863–1934, Ottaviano Targioni Tozzettin poika) julkaisi tuttavansa hääkirjaa varten käännöksen runosta XXXVII, ja vuonna 1890 kirjailija, kirjastonhoitaja ja slavisti Domenico Ciàmpoli (1852–1829) käänsi runot VIII ja L.

Lue koko artikkeli

Vesa Matteo Piludu: ”Väinämöisen kyyneleistä tuli Venetsian kaunein tyttö. Kalevala italialaisten kääntäjien ja kulttuurivaikuttajien silmin” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.