Keskustelua kielestä ja kielen tuolta puolen
Prof. Albertu Jelminin esipuheesta Walter Arnoldin käännökseen (katkelmia)
”Ällistyin, kun Walter Arnold pyysi minua kirjoittamaan joitain sanoja hänen Kalevalan käännöksestään: miten voisi olla edes mahdollista kääntää Suomen laaja kansalliseepos Airön kielelle? Se on melko vieras ja kuuluu maailmaan kaukana meistä sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Se oli uskomatonta! Vaikka en tunne suomen kieltä, airönkielistä tekstiä lukiessani tuntui aivan yllättäin kuin mieleeni tulvisivat muistot pohjoiseurooppalaisten legendojen taianomaisesta ympäristöstä.
Pohdiskellessani käytettyjä sanoja muistin, miten meidän vanhuksemme puhuivat, ja kohtasin sanoja, joissa kuului kauan sitten puhuttu kieli. [Kalevalan] ajattomassa ja paikattomassa maailmassa oli henkilöhahmoja, jotka sijoittuvat pohjoisten kansojen tarinoiden tapaan jonnekin toden ja fantasian välimaastoon ja jotka ovat monille meistä jollain tavalla tuttuja J. R. R. Tolkienin Hobitista ja Sormusten herrasta.
Sellaiseen lumoavuuteen tarvitaan muutakin kuin sanoja, ja onkin tärkeää ajatella myös rytmiä ja toistuvia äänteitä. Tuloksena on jotakin vanhoja lauluja muistuttavaa – niitä loruja ja tilapäärunoja, joita lauloimme ikään kuin kehtolauluina.
Ensimmäinen ajatus, ei mitenkään vieras, joka näitä tarinoita lukiessa tuli, oli kokemus kotoisuudesta. Ne olisivat hyvin voineet kuulua oman laaksomme tai Büdrén laakson tarinoihin. On selvää, että käytetty kieli on tärkein tekijä, mutta se ei riittäisi, ellei otettaisi lukuun kaikkea, mitä tapahtuu; tekemisiä, töitä, perinteisiä asuja, mutta myös työkaluja ja kaikenlaista, mitä edelleen löytyy ullakoilta joidenkin kattojen alta, tai hyvin hoidettuina museoissamme, jos olemme onnekkaita.
Todellinen salaisuus on kuitenkin siinä, miten Walter Arnold valikoi sanansa. Se ei ole milloinkaan sattumanvaraista. Jos vaihtoehtoja on, on aina valittu vanhempi, niin että mieli palaa vanhoihin aikoihin ja sanoihin, joita käytettiin Arnoldin lähtiessä maasta 50 vuotta sitten. Hän leikkii melkein unohdetuilla sanoilla ja sijoittaa ne kerrottavaan tarinaan, mutta kuitenkin niin, ettei sitä ole vaikea ymmärtää.
Vanhan airön kieli on musiikkia, joka vahvistaa ja kääntää runot hyvinvalittujen ilmaisujen kautta ikään kuin pieniksi maalauksiksi. Lukija voi nähdä ja kuulla kuvauksista vaikkapa järven aallot, joihin Väinämöinen vajoaa runossa 7. Tai kun runossa 2. kuvataan pienimpiä yksityiskohtia myöten ruohon, puiden ja kukkien istutusta. Voidaan sanoa, että Walter Arnoldin Kalevalan käännös antaa runoaiheille oikean sävyn, vaikka kieli ei ole aivan nykyajan kieltä. Teksti on huolellista ja yhtenäistä, yleissävy on kansanomaisen yksinkertainen, helppo ymmärtää.
Näistä syistä Walter Arnoldin Kalevalan käännös on todellinen lahja – erityisesti Airön kauniille laaksolle ja koko sen ympäristölle. Tämä lahja auttaa kokemaan osallisuutta suuremmasta maailmasta, jolle voimme avautua, kurottua omien vuortemme tuolle puolelle. Saamme kokea, että mekin kuulumme maailmaan: rohkeuden ja rehellisyyden maailmaan, jossa yhä onnistutaan näkemään ihmiset ja elämä, kaikkein tärkeimmät arvot.
Tämä merkittävä työ antaa monien muiden ohella toivoa siitä, että Leventinan laakson kohtalona ei ole hävitä. Siksi sitä ei voi enää pitää outona fantasiana eikä edes pelkästään loistavana, ehkä hiukan outona ideana. Me tajuamme, että se on ollut älyllinen ja urhoollinen hanke, joka myös todella auttaa meitä muistamaan miten tärkeää ja tarpeellista on, että poliittinen puhe on sekä rohkeaa että sivistynyttä.”
Prof Albertu Jelmin
Lürenk (CH), keväällä 2017
Leventinan Airön kielestä englanniksi kääntänyt Walter Arnold, englannista suomeksi Petja Kauppi