Suomalainen kirjallisuus on kautta aikojen tunnettu Virossa hyvin. Sitä on luettu aina niin alkukielellä kuin käännöksinäkin. Kalevalan virontajat Matthias Johann Eisen, Villem Grünthal-Ridala ja August Annist olivat eteviä suomen kielen ja kansanrunouden tuntijoita. Virolaisten suhde Kalevalaan on erityisen läheinen sen takia, että virolaisten oma kansalliseepos Kalevipoeg luotiin juuri sen innoittamana. August Annist kirjoitti vuonna 1935, että Kalevala ei ole ainoastaan ”heimolais-kansallinen suurteos”, vaan maailmankirjallisuuden klassikko ja ”ainoa yhteinen kulttuuri-eepoksemme”.
Suomenkielinen Kalevala tuotiin Viroon tiettävästi vuonna 1839. Kirja lahjoitettiin Õpetatud Eesti Seltsille (ÕES, Virolainen oppineiden seura). Jo vuonna 1840 julkaistiin Kalevalan runojen tiivistelmät ja alkuvirren kuusikymmentä ensimmäistä säettä viroksi ja saksaksi seuran Toimetised-sarjan ensimmäisessä vihossa. Kun Elias Lönnrot teki kuuluisan matkansa Viroon vuonna 1844, hän vieraili myös Kalevipoegin luojan Fr. R. Kreutzwaldin (1803–1882) luona Võrussa.
Kreutzwald ei osannut suomea, vaan tutustui Kalevalaan ystävänsä, akateemikko Anton Schiefnerin saksannoksen kautta. Annistin mukaan Kreutzwaldia inspiroi kuitenkin vielä enemmän Christfried Gananderin Mythologia Fennica, jonka K. J. Peterson oli esitellyt saksaksi jo vuonna 1822. Mythologia Fennicasta Kreutzwald omaksui ajatuksen yhteisestä suomalais-virolaisesta muinaisuskosta.
Kreutzwald ei koostanut todellisiin kansanrunoihin pohjautuvaa kollektiivista eeposta kuten Lönnrot, vaan kirjoitti romanttisen sankaritarinan heeroksen kohtalokkaasta hairahduksesta ja rangaistuksesta joka siitä vääjäämättä seurasi. Kirjalliseen luonteeseen liittyvistä eroista huolimatta Kalevalaa ja Kalevipoegia yhdistää niiden asema kansalliskirjallisuuden tukipylväänä ja kansallisen identiteetin vahvistajana.
Sirje Olesk: ”Vironkielinen Kalevala: August Annistin elämä ja työ” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.
