Igino Cocchi 1909

Koko Kalevala ilmestyi ensimmäisen kerran italiankielisenä runokäännöksenä vuonna 1909. Yllättävää kyllä tekijä ei ollut filologi, kirjailija eikä kirjallisuudentutkija vaan geologi ja paleontologi Igino Cocchi (1852–1913), jonka mielenkiinto Suomea kohtaan oli herännyt sattuman kautta. Cocchi osallistui vuonna 1897 Pietarissa pidettyyn kansainväliseen geologian kongressiin ja päätti matkustaa sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Matkasta muodostui hänelle käänteentekevä ja tärkeä.

Palattuaan kotiinsa Cocchi halusi kertoa italialaisille kansasta, jonka kohteliaat ja sivistyneet asukkaat olivat tehneet häneen vaikutuksen. Hän laati kirjan Suomen maantieteestä, luonnosta, yhteiskunnasta ja kulttuurista ja maksoi sen painatuksen omasta pussistaan. Korkealaatuinen teos La Finlandia: ricordi e studi (Suomi: muistoja ja tutkimuksia) julkaistiin vuonna 1902. Siinä on kovat kannet ja sivuja kaikkiaan 325 valokuvineen ja kuvituksineen.

Italialaista identiteettiä rakentamassa

Italia yhdistyi vuonna 1871, joten se oli tuohon aikaan vielä nuori valtio. Erot eri maakuntien kulttuuri- ja elinkeinorakenteessa sekä sosiaaliluokkien välillä olivat erittäin suuret. Myös kielellinen yhtenäisyys oli alkanut vasta muodostua. Esimerkiksi sisilialainen maanviljelijä ei voinut ymmärtää milanolaisen porvarin puhetta.

Tiedemiehenä Cocchi tahtoi vahvistaa Italian kansallista identiteettiä, kulttuuria ja koulutusta. Hänen mielestään suomalaiset toimivat tässä hyvänä esimerkkinä, koska he olivat onnistuneet järjestäytymään ja tulivat toimeen äärimmäisissä ilmasto-olosuhteissa. Cocchi oli yllättynyt suomalaisten korkeasta lukutaidosta ja vähäisestä rikollisuudesta. Italiassa lukutaidottomuus oli tuohon aikaan vielä yleistä varsinkin maaseudulla, samoin maantierosvous erityisesti vuosien 1871–1900 välisenä aikana. Poliittiset sissiliikkeet olivat yleisiä maan keski- ja eteläosien metsissä sekä vuoristoseuduilla. Italian puolustusvoimat puuttuivat ilmiöön kovin ottein, mistä seurasi verilöylyjä ja teloituksia.

Kirjansa toisessa osassa Cocchi kuvailee Suomen kansaa. Hänen mukaansa suomalaiset ovat rauhallisia mutta sisukkaita, erittäin itsepäisiä ja suuttuessaan myös mahdollisesti hyvin äkkipikaisia. Heillä oli Cocchin mielestä juuri niitä ominaisuuksia, joita Sallustius toivoi Muinais-Rooman nuorisolle: ”kylmän ja kuuman sietokyky, kestävyys nälkää ja rasituksia vastaan”. Suomalainen oli voimakas työntekijä ja ylitti tässä muut pohjoismaalaiset. Maahanmuuttajana tai merimiehenä suomalainen oli Cocchin mielestä ”hyvä kauppa” muille maille.

Kalevala vie näön

Igino Cocchi alkoi opiskella suomea samaan aikaan, kun kirjoitti Finlandia-teostaan. Hän oli tuolloin jo hyvin vanha, mutta se ei estänyt häntä oppimasta kieltä hyvin. Cocchi käänsi harjoituksen vuoksi melkein koko Kalevalan ensimmäisen runon ja osan kolmannesta (säkeestä 443:sta runon loppuun asti) sekä neljännestä runosta (runon alusta säkeeseen 330). Kustantaja oli niin vakuuttunut, että päätti julkaista runokäännökset Finlandia-kirjan lopussa ja pyysi Cocchia kääntämään koko Kalevalan. Cocchi kertoo käännöstyönsä vaiheista professori Setälälle lähettämässään kirjeessä, joka on päivätty Arezzossa 5.12.1908.

”Kun matkustelin Suomessa ja näin, ettei minulla geologina ollut paljoakaan tehtävää retkilläni, ryhdyin tarkkaamaan ja tutkimaan kaunista maatanne toisilta näkökannoilta.

Kun sitten päätin julkaista muistiinpanoni kirjan muodossa, niin kuin Italiassa on tapana, näin tarpeelliseksi oppia vähän suomea. Keskeytin työni, tilasin tarpeelliset kirjat ja kävin opiskelemaan kieltä, joka niin suuresti eroaa meidän omastamme. Harjoituksekseni käänsin muutamia Kalevalan runoja; ja kustantaja, saatuaan nähdä käännökseni, tahtoi sovittaa ne liitteeksi kirjaani. Niin tehtiinkin, ja alkuteksti painatettiin eri palstaksi rinnalle.

Tämän näytteen johdosta minua pyydettiin kääntämään koko Kalevala. Toistaiseksi rajoituin valikoimaan, samaan, josta herra Tallgren on julkaissut selonteon Valvojassa.

Tässä käännöksessä on tarkoitukseni ollut sovittaa valitsemani kappaleet italialaiseen muotoon ja niin tehdä ne nautittavammiksi meidän yleisöllemme; tahdoin ikään kuin valmistella yleisöä itse runoelman nauttimiseen. Tarkoitukseni ei siis ollut johtaa lukija Teidän kielenne tutkimiseen.

Sillä välin ovat opintoni yhä jatkuneet; mutta onpa kaksi seikkaa, joita minun täytyy valittaa. Kieliopiskelu näin tavattomalla iällä, Teidän kielioppinne ja sanakirjanne monine kirjaimineen ovat turmelleet minulta näköni, joka on heikentynyt toivottomaan määrään. Vielä toivottomampaa on, kuin muisti kieltäytyy tallentamasta sitä, minkä oppii. Yksi kyllä enenee: itsepintaisuuteni. Suomessa saamani vaikutteet olen esittänyt kirjassani. Mielelläni tahtoisin vielä päästä näkemään sinne jättämiäni oivallisia ystäviä. Olen puhunut kirjassani Kalevalastakin. Siihen palaaminen veisi tässä helposti liian pitkälle; se saa jäädä toiseen kertaan.”

Kansallisromanttista mytologian tulkintaa

Finlandia-kirjassa puhutaan paljon Kalevalasta. Cocchin havainnon mukaan Lönnrot oli huomannut, että parhaat runolaulajat osasivat yhdistellä eri eeppisiä lauluja toisiinsa. Saksalaiset tutkijat uskoivat, että myös homeeristen eepoksien tuntemattomat runoilijat olivat tehneet samoin ja arvostivat Lönnrotia uutena pohjolan Homeroksena.

Cocchin tulkinta Kalevalasta oli historiallinen: Kalevalan ja Pohjolan taisteluissa oli muistoja suomalaisten ja saamelaisten välisestä kilpailusta samoista maa-alueista. Lönnrotin näkemys Uudesta Kalevalasta oli myös historiallinen, mutta hänen mielestään kansojen kohtaamisessa oli kyse kahden suomalaisen heimon valtataisteluista. Cocchi myönsi, etteivät Kalevalassa olevat taistelut kuitenkaan vastaa suuruudeltaan Iliaan kuvaamaa Troijan sotaa, joka oli suhteellisen lyhytkestoinen ja hyvin väkivaltainen. Siksi se oli syöpynyt syvälle kreikkalaisten mieliin. Koska suomalaisten ja saamelaisten väliset ristiriidat jatkuivat pitkään ja olivat hajanaisia, Kalevalaan ei näin päätynyt varsinaisia sotakertomuksia.

Cocchin mukaan vanhat ja viisaat runolaulajat halusivat välittää esi-isiensä urotöitä ja tietämystä tuleville sukupolville ja nuorille laulajille. Kansallisromanttiseen vapaaseen tyyliin Cocchi vertasi Sammon ryöstöä kreikkalaisten yritykseen saada haltuunsa Palladionin veistos, josta Iliaassa kerrotaan. Kreikkalaisten toive Helenan palauttamisesta takaisin Spartaan vertautui Kalevalan sankarien yritykseen saada vaimokseen Pohjan neito. Tarina muistutti Cocchin mielestä myös roomalaista myyttiä, jonka mukaan Romuluksen joukot ryöstivät arkkivihollistensa sabiinien naiset ja tytöt. Kuten klassisissa myyteissä, myös Kalevalassa naiset olivat kahden kansan ristiriitojen aiheena.

Teoksessaan Cocchi kuvasi Kalevalan herättämää kiinnostusta muitakin suomalais-ugrilaisia kieliä kohtaan viitaten muun muassa Sjögrenin, Castrénin, Paasosen ja Wichmannin tutkimuksiin. Lisäksi hän oli havainnut kansanrunojen vaikutuksen suomalaiseen teatteriin ja toivoi, että draamat käännettäisiin italiaksi. Cocchi kertoo myös siitä ihailusta, jota Kalevala oli herättänyt eurooppalaisissa kirjallisissa piireissä. Hän ylistää suomen kielen melodisuutta ja kertoo, kuinka suomalaisessa perinteessä kansanrunoilija oli laulaja, jolle runous oli musiikkia ja musiikki runoutta. Nuoret sukupolvet olivat perineet rakkauden laulamiseen ja esimerkiksi vappuna tuhannet ylioppilaat kerääntyivät Senaatintorille laulamaan kuorossa ilman säestystä. Myös kanteleensoitto oli Cocchin mielestä jättänyt jälkensä suomalaisiin nuoriin, jotka olivat taitavia soittamaan kaikkia kielisoittimia.

Domenico Ciàmpolin kritiikki

Cocchin käännös osasta Kalevalaa ilmestyi vuonna 1906 ja runomuotoinen käännös koko teoksesta vuonna 1909. Käännöstä kiiteltiin, vaikka se oli saanut paljon vaikutteita Léouzon Le Ducin ranskankielisestä versiosta (De Anna 2010, 10). Teoksen esipuheen kirjoittanut Domenico Ciàmpoli esittää yllättäen myös kritiikkiä ja kertoo Cocchin vaikeuksista ja kokeiluista löytää käännökselleen sopiva runomitta.

Aikaisemmassa versiossaan Cocchi oli kääntänyt Kullervon viisi runoa käyttämällä kahdeksantavuista runomittaa, mutta ei ollut tyytyväinen tulokseen, koska kuvitteli italialaisen lukijan vieroksuvan sen eksoottista sävyä. Kokonaiskäännöksessään hän päätyikin klassiseen hendekasyllabiseen runomittaan, joka oli tyypillinen klassisissa eepoksissa.

Ciàmpoli oli kuitenkin eri mieltä. Hän oli mieltynyt enemmän kahdeksantavuiseen runomittaan, koska hänestä se säilytti paremmin jalon ja kaukaisen pohjoisen eksoottisen tunnelman. Hendekasyllabinen Kalevalan italiannos kuulosti hänestä oudolta, aivan kuin Ilias olisi suomennettu käyttämällä Kalevalan runomittaa. Ciàmpoli antoi ymmärtää pitävänsä enemmän Pavolinin kahdeksanmittaisesta Kalevalan italiannoksesta, joka oli juuri valmistunut ja odotti julkaisua. Hänestä Cocchi ei ollut aina uskollinen Kalevalan alkuperäisille säkeille.

Ciàmpoli ylisti Cocchin rohkeutta, hyvää makua ja periksiantamattomuutta koko Kalevalan käännöstyössä. Hän kertoi, että suomalaiset kiittivät ja kehuivat Cocchia Valvojan Kalevalavihkossa. Ciàmpoli oli onnellinen, että Danten kotimaa oli vihdoin saanut vastaanottaa kalevalaisten laulujen ”jalon kruunun” ja toivoi, että suomalaista kirjallisuutta käännettäisiin italiaksi lisääkin. Hänen mielestään Italia oli nyt valmis ”syleilemään” ulkomaalaisia kirjallisuuden mestariteoksia.

Ciàmpolin mukaan Kalevalan tuntemus voisi auttaa italialaisia ymmärtämään ja rakastamaan Suomen vainottua kansaa, jonka kärsimykset muistuttivat hänestä italialaisten kokemuksia. On mielenkiintoista, että Ciàmpoli puolusti avoimesti suomalaisten oikeutta ”elää vapaana” omia perinteitään kunnioittaen. Cocchi taas uskoi, että itsenäinen Suomi olisi ollut ”liian heikko” valtio.

Lue koko artikkeli

Vesa Matteo Piludu: ”Väinämöisen kyyneleistä tuli Venetsian kaunein tyttö. Kalevala italialaisten kääntäjien ja kulttuurivaikuttajien silmin” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.