Nellie van Kol 1905

Ensimmäinen Kalevalan hollanninnos ilmestyi vuonna 1905. Sen otsikko kuuluu kokonaisuudessaan Kalevala het helden-epos der Finnen. Naar de Zweedsche bewerking van Rafaël Hertzberg en Frithjof en Ingeborg. Een sage uit Noorwegen/ Esaias Tegnèr naverteld beiden door Nellie. (voor kinderen van 12 jaar en ouder).

Kirjan otsikossa kerrotaan, että teos on suunnattu 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Kääntäjäksi tai tarkkaan ottaen uudelleen kertojaksi mainitaan ”Nellie”. Pseudonyymi kuului Jacoba Maria Petronella Porreij -nimiselle (1851–1930) opettajalle, joka lähti Hollannin Itä-Intiaan (nykyiseen Indonesiaan) vuonna 1875. Siellä hän alkoi kirjoittaa uudesta ympäristöstään, miesten ja naisten välisistä suhteista ja lasten kasvattamisesta. Vuonna 1883 hän solmi avioliiton Henri van Kolin kanssa, joka oli yksi Alankomaiden sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen perustajista ja josta tuli sittemmin Alankomaiden parlamentin sosialistiedustaja. Hänen kauttaan Nellie van Kol tuli tuntemaan alankomaalaisia ja belgialaisia sosialisteja ja ryhtyi sosialistiksi itsekin. Hän oli vakuuttunut siitä, että työväenliikkeen avulla naiset voisivat saada aikaan oman vapautumisensa. Hänen aktiivisin kautensa sosialistisena feministinä sijoittui 1890-luvulle kun perhe oli asettunut Belgiaan. Hän oli yksi hollantilais-flaamilaisen naisliiton perustajajäsenistä (1893) ja kirjoitti esimerkiksi De Vrouw (”Nainen”) -lehteen, jonka päätoimittaja hän oli, muun muassa miesten ja naisten epätasa-arvoisista työmahdollisuuksista ja ehkäisystä. Tämän lisäksi hän julkaisi kirjoituksia lasten koulutuksesta ja lasten kirjallisuudesta. Loppujen lopuksi hän päätyi kirjoittamaan yhä enemmän lapsille suunnattua kirjallisuutta.

Nellie van Kol kuitenkin etääntyi sosialismista yhä enemmän ja suuntasi kiinnostuksensa uskontoon ja teosofiaan, ja otti osaa spiritualistisiin istuntoihin. 1900-luvun kuluessa hän vetäytyi julkisuudesta, vaikkakaan ei milloinkaan lopettanut kirjoittamista. Hän omistautui poikansa ja tyttärensä kasvattamiseen ja lastenkirjallisuuden julkaisemiseen. Van Kol ei ehkä enää ollut jämäkkä feministinainen niin kuin ennen, mutta lastenkirjallisuuden alalla hän saavutti paljon. Vuosina 1900–1913 hän julkaisi ei enempää eikä vähempää kuin 88 teosta julkaisusarjassaan, jonka nimi oli Volkskinderbibliotheek (”Työväen lasten kirjasto”). Monet näistä olivat satuja, saagoja ja myyttejä. Yksi näistä oli Kalevala.

Lasten tulisi lukea Kalevalaa

Monet ihmiset pitivät satuja, saagoja ja myyttejä pelkkänä humpuukina, mutta Nellie van Kol asettui innostuneena puolustamaan niitä. Hänelle saduissa oli ”myyttien ja saagojen kaikua”. Van Kol teki eron ”todellisten” ja ”imitoitujen” satujen välille. Jälkimmäisten hän katsoi olevan ”vähemmän naiiveja” ja ”suuremmassa sopusoinnussa sen korkeamman henkisen mielenlaadun kanssa, jollainen niillä lapsilla on, jotka syntyvät ihmiskunnan nykyisessä kehitysvaiheessa” (Van Kol 1931, 33). Vuonna 1899 Van Kol julkaisi lastenkirjallisuutta koskevan artikkelin maineikkaassa De Gids -aikakauslehdessä otsikolla ”Wat zullen de kinderen lezen?” (mitä lasten tulisi lukea). Siinä hän esitti ajatuksensa siitä, millaista lastenkirjallisuuden pitäisi olla. Vuonna 1931 hän muotoili näin: ”Hyvän lastenlukemiston tulisi olla kokonaisuutena arvioiden – periaatteeltaan – uskonnollista = hurskasta, hengeltään – evolutiivista = kehittävää, sisällöltään – universaalia = yleispätevää, muodoltaan – selkeää.”

On loogista olettaa, että Van Kolin näkökulmasta Kalevala – nimittäin Rafael Hertzbergin Kalevala berättad för ungdom (1875) – täytti kaikki yllämainitut edellytykset.

Jos verrataan alkuperäistä tekstiä hollanninnokseen, on ilmeistä, että Nellie van Kol seurasi uskollisesti Hertzbergin ruotsinkielistä tekstiä. Hän on yrittänyt parhaansa mukaan noudattaa esimerkkiä, mutta ongelmallisimpia vaikuttavat olleen ne runomuotoiset kohdat, joita hän on lyhentänyt ja muuttanut suorasanaisiksi. Näin ollen hollantilaiset näkivät Kalevalan ensimmäistä kertaa käytännössä Hertzbergin silmin.

Nellie van Kolin versiossa on kuitenkin joitain muutoksia, esimerkiksi Kullervon tarinassa, niin kuin arvata saattaa. Kullervo tekee erinäisiä raakalaismaisia asioita, jotka eivät sovi lasten silmille, eivät ole hurskaita tai sopusoinnussa sen korkeamman henkisen mielenlaadun kanssa, josta Van Kol kirjoitti. Hän mainitsee vain että Untamo yritti tappaa nuoren Kullervon, mutta jättää inhottavat yksityiskohdat kertomatta (hukuttamisen, polttamisen ja hirttämisen). Lisäksi kertomatta jäivät tapahtumat Kullervon ja hänen sisarensa välillä. Herzbergin versiossa kerrotaan näin:”[…] mutta paluumatkalla tapasi hän erään tytön – se oli hänen oma sisarensa – ja kohteli sitä niin rumasti, että tyttö mielihaikeissaan juoksi kosken kuohuun ja kuoli sinne.”

Kullervo näyttää olevan ongelmallinen hahmo teosofeille ja antroposofeille ylipäätään. Esimerkiksi Pekka Ervasti vaikenee Kullervosta 418-sivuisessa Kalevalan avain -teoksessaan kokonaan, niin myös Rudof Steiner esitelmöidessään Helsingissä 9.4.1912 kansaneeposten olemuksesta ja Kalevalasta (”Das Wesen nationaler Epen mit speziellem Hinweis auf Kalevala”).

Lue koko artikkeli

Adriaan van der Hoeven: ”Kalevalan hollanninkieliset käännökset”. Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.