Lönnrot vastaa Le Ducin kysymyksiin

Niillä, jotka tarttuivat Kalevalan käännöstyöhön 1800-luvun puolen välin tietämissä, oli ainutlaatuinen mahdollisuus kääntyä ongelmatilanteissa suoraan Kalevalan kokoajan, Elias Lönnrotin puoleen. Näin toimi esimerkiksi Louis Léouzon Le Duc ryhtyessään ranskantamaan vuonna 1849 ilmestynyttä Kalevalan uudistettua laitosta. Yksi hänen latinankielisistä kirjeistään on julkaistu Marja Itkonen-Kailan toimittaen kääntämänä teoksessa Pariisista Pohjantähden alle (2001). Alkuperäistä kirjettä säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkiston kokoelmissa.

Lönnrotin laaja ja yksityiskohtainen ruotsinkielinen vastauskirje Léouzon Le Ducille on julkaistu kokonaisuudessaan Lönnrotin Valituissa teoksissa (osa 5: 471–477). Emil Nestor Setälä on suomentanut sen osittain, ja käännös julkaistiin Valvojan Kalevalavihkossa vuonna 1909 (s. 355–358).

 

Le Duc Lönnrotille

Helsingissä 19. lokakuuta 1850

Teiltä ei liene jäänyt huomaamatta, kunnioitettavin Tohtori, että lähdettyäni vastikään Pariisista olen jo saapunut Suomeen. Siitähän on ollut tieto Helsingfors Tidningar ja Finlands Allmänna Tidning -lehdissä. Tämän uuden matkani tarkoituksena ei kuitenkaan ole vain entistä tarmokkaampi suomen ja ruotsin kielen opiskelu, vaan ennen kaikkea se, että voisin ojentaa maanmiehilleni ja samalla koko Euroopalle teidän Kalevalanne uutena ranskankielisenä käännöksenä. Tällaisen määräyksen olen saanut sekä Pariisin akatemialta että ministeriöltä, jonka palveluksessa olen.

Mutta ryhtyessään tällaiseen työhön törmää melkoisiin vaikeuksiin. Teidän kauttanne, suuresti oppinut Lönnrot, teidän ponnistustenne kautta on Kalevala näet edistynyt sellaisin jättiläisaskelin, se on laajentunut niin suuresti ja tullut kaikin puolin niin sopusuhtaiseksi, että saadakseni sen tulkituksi oikealla tavalla ei riitä, että korjailen ja täydennän entistä käännöstäni. Sille on kokonaan jätettävä jäähyväiset ja ryhdyttävä aivan uuteen käännöstyöhön.

Tosin ei itse kääntämisen vaiva minua niinkään pelota, Tohtorien Castrénin ja Cygnaeuksen toimesta minulle on hankittu työtoveriksi ylioppilas Borg, joka on erittäin hyvin perehtynyt kaikkeen suomalaisuutta koskevaan, ja hänen avullaan olenkin jo päässyt melko pitkälle runojen kääntämisessä. Mikä tässä siis tuntuu ylittävän minun kykyni? Sallinette, että selitän sen lyhyesti.

Kun Kalevalan käännökseni ilmestyi Pariisissa vuonna 1845, se herätti suurta kohua varsinkin akateemisten oppineittemme keskuudessa. ”Keitä nuo suomalaiset ovat?” kyselivät toiset, toiset taas: ”Mikä tuo Kalevala on?” Toiset pitivät sitä epäperäisenä, toiset aitona, kaikki kuitenkin ihmeellisenä ja merkillisenä. Sitten nousi esiin monia kysymyksiä, jotka koskivat Kalevalaa, nimittäin sen syntysijoja, lähteitä, ikää jne. jne., kysymyksiä joihin ei tähän mennessä ole saatu vastausta. Sekä Sorbonnessa että Collège de Francessa taas eräät huomattavat professorimme mainitsivat julkisissa luennoissaan Kalevalan erittäin kiittävään sävyyn. Oli myös kaksi kuuluisaa arkeologia, jotka tulkitessaan muuatta Angersin vanhasta katedraalista löytynyttä seinäveistosta (halfupphöjdt bildhuggarbete) – kaupunkihan sijaitsee Loire-joen varrella, jolla normannit ovat muinoin niin paljon liikkuneet – nojautuivat Kalevalan myytteihin. Mutta mitä meidän Ranskassamme Kalevalasta onkin sanottu tai ajateltu, kaikki ovat yhteen ääneen ylistäneet tuon suuren työn tekijää, Tohtori Lönnrotia, ja osoittaneet hänelle mitä suurimmat kiitokset.

Niinpä kun tarkoituksena on nyt ryhtyä tekemään uutta käännöstä uudesta Kalevalan laitoksesta, on tyydytettävä kaikki nuo edellä esitetyt toiveet ja joukko muitakin, joita en ole tässä maininnut. Tätä tarkoitusta varten olen päättänyt jäsennellä työni seuraavalla tavalla. 1. Alkuun tulee hyvin laaja johdanto, jossa käsitellään suomalaisten alkuperää, vaelluksia ja sukulaissuhteita. Tämä on ikään kuin temppelin esipiha. Mutta jotta päästäisiin itse temppeliin sisälle, käsittelen: 2. Kalevalan syntymäsijoja, sen lähteitä, aitoutta ja ikää, sen mukaan kuin se vaihtelee eri runojen kohdalla; 3. Kalevalan mytologiaa eli suomalaisia myyttejä; 4. Kalevalan kieltä eli siis suomen kieltä, Kalevalan runoutta ja sen luonnetta eepoksena jne. Sitten seuraa itse täydellinen Kalevalan käännös huomautuksineen, selityksineen, pikku tutkielmineen jne. Teoksen loppuun tulee vielä maantieteellinen kartta ja piirroskuvia vanhoista muistomerkeistä, maisemista, aseista, työkaluista ja ylipäänsä kaikesta mikä voi valaista niin sanoakseni suomalaista kansallisuutta.

Mitä tulee suomalaisten alkuperään, vaelluksiin ja sukulaissuhteisiin, uskon pystyväni tohtori Castrénin avulla selvittämään tämän kaiken niin hyvin kuin on mahdollista. Mutta kun on annettava esitys Kalevalan syntymäsijoista, lähteistä, iästä, mytologiasta, runoudesta jne., kuten edellä jo mainitsin, niin keneltä muulta voisin pyytää apua kuin teiltä, kunnioitettava Tohtori? Juuri tehän olette ihmeteltävällä tietomäärällänne, uutteruudellanne ja hehkuvalla isänmaanrakkaudellanne saattanut suomalaiset niin kirkkaaseen valaistukseen, että jos heillä jo on jonkinlaista kuuluisuutta Euroopassa, on ehdottomasti tunnustettava, että kaikki kunnia tästä kuuluu teille.

Sallittakoon siis minun, heikon, kääntyä vahvan puoleen; sallittakoon minun saada häneltä tarvitsemaani valoa, ei jotta esiintyisin hänen loisteessaan anastajana ja varkaana, vaan voidakseni ranskan kielen voimalla saattaa kaikkien nähtäväksi tuon suuren loisteen lähteet ja nojautuen koko esityksessäni Lönnrotin nimeen ja arvovaltaan tehdä uuden, laajennetun Kalevalan tunnetuksi ja kuuluisaksi koko Euroopassa. Näin saisin tehdä palveluksen paitsi kunnianarvoisalle Lönnrotille myös tälle Suomen kansalle, jolle olen sydämestäni ja sielustani omistautunut.

Jos siis ystävällisesti haluaisitte valaista edellä esitettyjä kysymyksiä toivomallani tavalla ja ilmaista minulle niitä koskevat käsityksenne, pyytäisin, Kunnioitettava Tohtori, että yrittäisitte kirjoittaa minulle mahdollisimman pian. Sillä vaikka aionkin viipyä Helsingissä koko talvikauden, olisin hyvin iloinen, jos saisin kaikki tarvitsemani dokumentit hyvissä ajoin. Jos nimittäin niitä tutkiessani törmäisin joihinkin vaikeaselkoisiin kohtiin, voisin pyytää uusia selityksiä suomalaisilta oppineilta ennen kuin palaan kotimaahani.

Minulle on samantekevää, käyttääkö Tohtori Lönnrot selvityksissään ruotsia vai latinaa. Vaikka en olekaan perehtynyt ruotsin kieleen niin hyvin, että uskaltaisin sillä kirjoittaa, pystyn kuitenkin täysin lukemaan sitä. Ja teidän tulee puolestanne suhtautua hyvin suvaitsevasti siihen, että en ole käyttänyt Rooman kieltä Ciceron tavoin vaan niin sanoakseni melko ”kyökkityyliin”. Olen nimittäin unohtanut latinani jo aikoja sitten ja siksi pyydän hartaasti, että Tohtori Lönnrot ei kiinnittäisi huomiotaan sanoihini vaan ajatuksiini.

Högaktningsfullt

L. Léouzon Leduc

 

Elias Lönnrot Léouzon Le Ducille

Kajaanissa 30.3.1851 (katkelma)

[…] Mitä ensinnäkin Kalevalan kotimaahan tulee, niin ei ole otettava huomioon vain sen nykyistä, vaan myöskin sen alkuperäinen kotimaa. Kahdeksansataa vuotta sitten mainitsee historia rikkaan, mahtavan ja sen aikuisen käsityskannan mukaan sangen sivistyneen kansan permalaiset eli bjarmit, joka Valkeanmeren kaakkoisilta rannoilta levisi pitkin Vienajokea ylöspäin ja sen molemmin puolin ja oli kuuluisa varsinkin vilkkaasta kaupankäynnistään ympärillä asuvien kansakuntien kanssa. Se sivistys, jonka tämä kansa omisti, oli kehittynyt itsenäisesti, ja sellainen on aina näyttäytynyt edullisemmaksi kuin ulkoapäin lainattu, joka sivistyttää kansaa pikemmin vain pintapuolisesti ja näennäisesti kuin kykenee tunkeutumaan pohjaan. […] Minä huomautan vain, että sellainen sivistys, minkä permalaiset historian yksimielisen todistuksen perustalla omistivat, toistenkin kansakuntien keskuudessa oli varsin edullinen eepillisen runouden kehitykselle, ja sen vuoksi, jos samat syyt vievät samoihin tuloksiin, eivät permalaisetkaan olisi voineet jättää sankareitansa laulamatta. Siitä seuraa ainakin se mahdollisuus, niin, se todennäköisyys, että tämä eepillinen runoelma on syntynyt permalaisten keskuudessa, ja koska nyt todellakin sellainen perinnäinen runous on olemassa kansan keskuudessa, josta ei voi epäillä, että se polveutuu vanhoista permalaisista, niin on melkein luultavaa, että tämän runouden eli Kalevalarunoelman alkuperäinen kotimaa on etsittävä ennenaikaan niin mahtavien permalaisten valtakunnasta. Mutta sen nykyinen kotimaa on Karjala molemmin puolin Suomen ja Venäjän valtionrajaa, minne pääosa Perman kansaa kaiken todennäköisyyden mukaan on asettunut kylläkin kauaksi Valkeastamerestä, koska Novgorodin veronkantajat siihen aikaan liian usein vaivautuivat heidän luoksensa, ja kylliksi kauaksi itään Suomesta, jotta he eivät joutuisi pahempiin taisteluihin heimolaistensa kanssa, joiden hallussa oli lännen puolella oleva maa. […]

Kalevalarunojen iästä on vaikea sanoa mitään varmaa. Luultavaa on, että ne eivät voineet syntyä valloitetun kansan keskuudessa, joksi permalaiset tulivat, kun novgorodilaiset ottivat heidän maansa haltuunsa, ja siksi on niiden ikä siirrettävä ainakin muutamia vuosisatoja taaksepäin, aikaan, jolloin permalaiset olivat vielä itsenäinen kansa. Historiasta tiedetään, että he kadottivat itsenäisyytensä 12:nnella vuosisadalla ja siis sen edellisillä vuosisadoilla runot olisivat saaneet alkunsa. Jos ne olisivat syntyneet sinä aikana, jolloin permalaiset itse tulivat idästä ja ottivat haltuunsa maan, niin voisi huoleti liioittelua pelkäämättä siirtyä aina 5:nteen tai 6:nteen vuosisataan, sillä jo 9:nnellä vuosisadalla, kun norjalainen Ottar tuli maahan, asuivat permalaiset siellä ja viljelivät maata, mikä edellyttää, että he jo melkoista aikaisemmin olivat muuttaneet sinne. Mutta kaikki tämä on enemmän tai vähemmän todennäköisiä oletuksia, sillä mitään historiallista varmuutta Kalevalan runojen iästä yleensä ei voi enää saavuttaa. Myöskin niiden suhteellisen iän täytyy suurimmaksi osaksi jäädä riippuvaksi oletuksista. Voisihan tosin arvella, että yleisemmin tunnettu ja laajemmalle levinnyt runo olisi vanhempi kuin toinen, jota lauletaan rajoitetummalla alueella, mutta toisaalta on muistettava, että moni kaikkein vanhimmista runoista on voinut jo unohtua ja että toisia laulaa vain yksi tai pari henkilöä.

Siten esim. lauloi 42 runon 347–460 säkeitä vain vanha Latvajärven Arhippa, joka 80-vuotias ukko kuoli noin kolme tai neljä vuotta sitten. Varmaan olisi kuitenkin hätiköimistä sen johdosta päättää, että tämä osa runoa olisi nuorempi, eikä kielessä myöskään ole mitään arkaismeja, joista voisi päättää runon ikää, mikä onkin aivan luonnollista sen vuoksi, ettei mikään perintätieto elä erillään kansan kielestä. Sampo on melkein ainoa sana, jonka merkitystä ei nykyään enää varmasti tunneta, kaikki muut sanat ovat vielä tänäkin päivänä käytännössä toisella tai toisella paikkakunnalla, joskaan niitä ei yleisesti käytetä, jota voi sanoa kaikkein useimmista, sillä varsinaisen runoalueenkin ulkopuolella ymmärretään Kalevalan kieltä suuremmitta vaikeuksitta kautta koko maan. Muuten minä luulisin, että luomis- ja samporunot samoin kuin runot Väinämöisestä ja Joukahaisesta ovat vanhimmat, sen jälkeen Lemminkäisen ja Kullervon runot, sitten kosima- ja häärunot, sitten loitsurunot ja nuorin viimeinen runo, jonka ikä tuskin voi olla viittä sataa vuotta suurempi. […]

Kalevalan runouteen nähden uskallan minä vedota Grimmin kirjoitelmaan (”Über das finnische Epos”) sekä julkaisuun Fosterländskt Album l vihk. siv. 132 jne., lll vhk. sv. 94 jne., joihin minä tuskin, vaikka minulla olisi parempikin aika miettiä ainetta, voin lisätä mitään pääasiallista. Sitä paitsi olen minä liian tottunut aineeseen voidakseni huomata siinä mitään merkillisempää, jota vastoin vieraalla on paljoa helpompi nähdä suomalaisen runouden omituisuuksia. Jos minä tai joku muu suomalainen matkustamme Suomessa, niin me näemme vain jokapäiväisiä asioita ja oloja, jotka eivät herätä mitään huomiota, jota vastoin ulkomaalainen samalla matkalla huomaa paljon merkille pantavaa. […]

Kajaanissa 30 p. maaliskuuta 1851.

Elias Lönnrot

 

Lue lisää 

Marja Itkonen-Kaila: ”Louis Léouzon Le Duc” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.