Martin Buber 1914 ja 1921

Martin Buber (1878–1965) syntyi Wienissä ortodoksijuutalaiseen perheeseen. Hänet tunnetaan parhaiten sosiaalifilosofina, joka muutti 1930-luvulla kansallissosialistisesta Saksasta Jerusalemiin. Siellä hänen työnsä jatkui Heprealaisessa yliopistossa.

1910-luvulla Buber kiinnostui eri kansojen mytologioista ja alkoi kääntää niitä saksaksi. Kalevalaa hän ei varsinaisesti kääntänyt, vaan paranteli ihailemaansa Anton Schiefnerin käännöstä kahteenkin otteeseen. Erich Kunzen mukaan Buber oli ensin harkinnut ottavansa käännöksensä pohjaksi joko Léouzon le Ducin ranskankielisen version tai William Forsell Kirbyn englanninkielisen käännöksen. Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että tuolloin olemassa olevista saksannoksista Schiefner oli käännöksessään tavoittanut suomalaisen eepoksen olemuksen, joka kielitieteilijä Hermann Paulilta (1885) puuttui kokonaan.

Kielellisesti erittäin lahjakas Martin Buber opiskeli myös suomea, jotta voisi tutustua Kalevalaan sen alkukielellä. Tätä ei ollut tehnyt vielä yksikään eepoksen aiemmista saksantajista.

Buber kertoi kirjeessään Erich Kunzelle jotain urakan motiiveista ja kulusta:

”Kalevalan lukemiseen on minut nuoruudessani johtanut kosmogonisten muinaistarujen tutkiminen. Schiefnerin käännös valloitti minut itse sävyn aitoudella; Paulin käännös sitä vastoin antaa täysin väärän kuvan. V. 1911 päätin julkaista teoksen uudelleen, mutta en ajatellut silloin tehdä siihen muutoksia. Pian varmistuin kuitenkin siitä, ettei se ilman korjauksia kävisi päinsä. Monet arkaistiset käänteet häiritsivät mielestäni runoelman mahtavaa kulkua. Ilmeistä oli, etten saisi mielivaltaisesti sitä korjata, ja siksi hankin itselleni alkuperäisen teoksen, kieliopin ja sanakirjan. V. 1913 olin jo niin pitkällä, että saatoin vertailla kaikkea; kesällä 1913 suoritin työn. Parin vaikean kohdan vuoksi käännyin asiantuntijoiden puoleen, mutta en muista enää tarkasti näitä yksityisseikkoja. Pian huomasin, että oli mahdollista esittää useita kohtia ei vain runollisesti oikeammin, vaan myös tarkemmin kuin Schiefner. Muistelen nyt vielä mielihyvin sitä työtä. Muuta en ole lisännyt siihen kuin jälkilauseen…”

Osoittautui, että sekä Buberin käännökseen tekemät täsmennykset ja tyylilliset muokkaukset että oivaltava jälkilause, joka myöhemmissä painoksissa siirtyi esipuheeksi, olivat omiaan tekemään Kalevalasta saksankieliselle lukijakunnalle helpommin lähestyttävän.

Jälkisanoissaan Martin Buber luonnehtii Kalevalaa näin:

”Suomalainen kansanruno on käsitettävä runon luovaan voimaan uskomisen pohjalta. Loitsuruno on tämän voiman todiste, eepillinen laulu on kertomus sen mahdista ja sen ylistämisestä. Siinä laulu ylistää itseään kertomalla omasta voimastaan. Mutta vasta loitsurunoa esitettäessä näytelmä tulee täydelliseksi. Tavallisesti laulajat vain viittaavat loitsurunoihin, vasta Lönnrot on ne todella tuonut eepilliseen runoon. Yhdistämällä molemmat lajit toisiinsa Kalevala esittää tietäjän suomalaisen mythoksen, tekee suomalaisen kansanlaulun täydelliseksi, siis tulee luovan sanan eepokseksi.”

Lue lisää

Erich Kunze: ”Martin Buber ja Kalevala” – Kalevalaseuran vuosikirja 34. Helsinki: WSOY. 1954.