1. maailmansodan jälkeen

Helsingin yliopiston ensimmäinen puolan kielen lehtori Maria Krahelska julkaisi maailmansotien välisenä aikana käännöksiä Kalevalan eri runoista. Vuonna 1925 Przegląd Warszawski -lehti julkaisi 1. runon, ja kaksi vuotta myöhemmin Gazeta Literackassa ilmestyi 41. runo. Nämä olivat ensimmäiset koskaan suoraan suomesta puolan kielelle käännetyt tekstit. Vuonna 1928 ilmestyi Kazimiera Zawistowiczin käännös 9. runosta Czas-aikakauslehdessä, ja vuonna 1929 Wiedza i Życie -lehti julkaisi eepoksesta tiivistelmän ja kolme lyhyttä lyyristä jaksoa runosta 4.

Kalevalan 100-vuotisjuhlan ansiosta keskustelu sekä Suomesta että sen kulttuuriperinnöstä vilkastui. K. A. Jaworski kuvasi artikkelissaan eepoksen juonta, roolia ja rakenteen ainutlaatuisuutta, joka on harvemmin käsitelty aihe. Artikkeliin sisältyi J. Bielskin venäjännöksen pohjalta tehty runon 49 osittainen käännös, jota Jaworski itsekin nimitti eräänlaiseksi puolalaiseksi muunnelmaksi. Myös Jan Brzechwa hyödynsi venäläiskäännöstä. Samana vuonna Kurier Poranny -lehti julkaisi otteita runosta 11 ja aikakauslehti Bluszcz 8. runon. Juhlavuonna myös Przegląd Polsko-Fińsko-Estoński -lehti julkaisi otteen J. Brzechwan Kalevala-käännöksestä. Lehdessä käännöstä väitettiin suomalaiseepoksen ensimmäiseksi puolannokseksi. Tämä kertoo joko toimituksen tietämättömyydestä tai siitä, että aiempien käännösten merkitys oli jäänyt hyvin vähäiseksi.

Brzechwan käännöksiä julkaistiin muutamia kertoja uudelleen päivälehdissä myös Puolan kansantasavallan aikoina juhlavuosien ja muiden tärkeiden Suomen tapahtumien yhteydessä. Lisäksi ne sisältyvät kahteen Brzechwan kokoelmateokseen: Wiersze Wybrane (Valikoidut runot) vuodelta 1955 ja Liryki Życia Mojego (Elämäni runot) vuodelta 1968.

Brzechwan Kalevala-monopolin haastoi M. Krachelska-Tołwińska vuonna 1948, jolloin Zeszyty Wrocławskie julkaisi 21 hänen kääntämäänsä runoa. Kyseessä oli luultavasti ensimmäinen sotienjälkeinen yritys Kalevalan kääntämiseksi. On kuitenkin tärkeää huomata, että tuohon asti kaikki käännökset olivat käsittäneet vain yksittäisiä lauluja. Alkuperäistä runomuotoa ei useimmiten ollut säilytetty, ja joskus oli muunnettu juontakin. Usein runoihin liitettiin kommentaari ja eepoksen juoni esiteltiin lukijoille lyhyinä tiivistelminä.

Näiden käännösten lisäksi saatiin kaksi uutta, itsenäisinä teoksina julkaistua käännöstä. Janina Porazińska loi venäjännöksen pohjalta lapsille suunnatun mielikuvituksellisen tarun, jossa oli mukana Kalevalan tärkeimmät juonenkäänteet, mutta jolla ei ollut juurikaan tekemistä eepoksen alkuperäisen muodon kanssa. Michał Bylina kuvitti osia kirjasta, ja teos julkaistiin kahdesti, vuosina 1958 ja 1967.

Kokonaan toisenlaisella tavalla asiaa lähestyi Józef Ozga Michalski. Hänen runokäännöksensä perustui Karol Laszeckin filologiseen käännökseen ja oli 25 vuoden ajan täydellisin suomalaisen kulttuurin lähdeteos puolaksi. Michał Bylin vastasi kuvituksesta, ja laajan selitysosan kirjoittivat M. ja J. Bańczerowscy, kaksi filologia Poznańista. Tämä Kalevalan ensimmäinen kokonainen puolannos on niinikään julkaistu kahdesti, vuosina 1974 ja 1980, ja se otettiin innostuneesti vastaan sekä kirjallisuuspiireissä että päivälehdissä.

Innostus ja kiittävät arviot joutuivat kuitenkin uuteen valoon vuonna 1998 J. Litwiniukin käännöksen myötä. Litwiniuk, joka on yksi huomattavimmista suomalais-ugrilaisen kirjallisuuden puolantajista, oli vuonna 1979 kääntänyt Suomalaisen mytologian. Kalevalan käännöksessään hän paitsi huomioi suomen kirjoitusasun ja kieliopin myös hyödynsi kulttuurisen kontekstin tuntemustaan, joka aiemmista käännöksistä puuttui kokonaan. Litwiniukin versio sysää Ozga Michalskin käännöksen samaan kategoriaan kaikkien edellisten kanssa, tämän päivän näkökulmasta katsottuna historiallisten ja filologisten kuriositeettien joukkoon. Kun aiempia käännöksiä verrataan Litwiniukin käännökseen, niiden puutteet on helppo nähdä. Litwiniuk itse mainitsee edeltäjänsä vain lyhyesti käydessään läpi puolannosten historiaa ja ongelmia, joita aiemmat kääntäjät joutuivat kohtaamaan.

Vertaamalla kahta tuoreinta käännöstä toisiinsa lukija voi huomata paitsi juonessa ja muodossa ilmenevät erot myös sen, miten paljon suomalainen eepos eroaa kaikesta muusta, mitä puolaksi on käännetty. Litwiniukin ja Ozga Michalskin käännösten vertailu osoittaa, miten tärkeää historiallisen ja kulttuurisen kontekstin tuntemus on käännöstyössä. Sitä ei Ozga Michalskin versiosta löydy. Łukasz Sommer on analysoinut Michalskin käännöksen leksikaalisia ja sisällöllisiä, kansatieteellisiin seikkoihin liittyviä ongelmia. Yksi suurimmista virheistä on sielun ja ruumiin välisen eriävyyden voimakas korostaminen päähenkilöiden kohdalla. Toinen ongelma on jako ulkoiseen ja sisäiseen dikotomiaan, jota ei ollut olemassa Kalevalan esikristillisessä maailmassa. Kiinnostavia ovat myös tarinan epäjohdonmukaisuudet, kuten Virokannas-hahmon poisjättäminen ja Marjatan pojan kastaneen ”vanhan miehen” nimeäminen Väinämöiseksi eli samaksi henkilöksi, joka hetkeä aiemmin on tuominnut Marjatan poikineen kuolemaan. Sommer kuvaa Ozga Michalskin versiota parafraasiksi (eli selittäväksi muunnelmaksi) suoran käännöksen sijaan. Aikaisemmat käännökset olivat epäilemättä alkutekstistä vielä etäisempiä parafraaseja, mutta niillä oli osansa nykyään valta-asemaa pitävän Litwiniukin käännöksen synnyssä, ja ne kuvaavat hyvin omaa syntyaikaansa.

Lue koko artikkeli

Anna Walkowiak: ”Kalevala puolalais-suomalaisten kulttuurikontaktien lähteenä 1800-luvulla”. Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.