Jacob Grimm 1845

Jacob Grimm (1785–1863) oli toinen Grimmin veljeksistä, jotka tunnetaan parhaiten satukokoelmistaan. Hän oli ammatiltaan germaanisen filologian professori, ja hänen Berliinin Tiedeakatemiassa 13.3.1845 pitämänsä esitelmä ”Ueber das finnische Epos” (”Suomalaisesta eepoksesta”) toi Kalevalan laajasti keskieurooppalaisten tiedepiirien tietoisuuteen. Esitelmä ilmestyi vielä samana vuonna 43-sivuisena artikkelina A. Höferin julkaisemassa Zeitschrift für die Wissenschaft der Sprache -nimisessä aikakauskirjassa.

Grimmin Kalevala-esitelmä käsitteli pääosin Lönnrotin kaksiosaista Kalevalan ensipainosta ja apuna hänellä oli tässä Mathias Alexander Castrénin ”mainio ruotsinkielinen käännös” (1841).

Grimm lähestyi Kalevalaa kolmelta suunnalta, nimittäin kielitieteelliseltä, mytologiselta ja esteettiseltä. Kielitieteellinen ja mytologinen tutkimus ovat vertailevaa tutkimusta, kun taas esteettinen tarkastelu antaa kuvan siitä vaikutelmasta, jonka Kalevala teki Grimmiin sekä siitä, mihin yhteiskunnallis-historialliseen kontekstiin hän sen sijoitti. Kalevalan runoissa esiintyvät toisinnot olivat hänen mielestään ”oiva todiste runojen luonnollisesta vaihtelusta sekä niiden huolellisesta kirjaamisesta. Tässä, jos missä, pulppuaa puhdas eepos yksinkertaisessa, mutta sitäkin voimakkaammassa muodossa, jota ei ole aikaisemmin kuultu, mutta myyttien, kuvien ja ilmausten rikkaus, jotka kuitenkin liittyvät jo tunnettuihin [myytteihin, kuviin ja ilmauksiin].” (Grimm 1845, 79.) Hän korosti erityisesti runojen ”elävää ja herkkää luonnontunnetta”, jota voi tavata melkeinpä vain intialaisessa runoudessa. Lönnrotin työ oli verrattavissa serbialaiseen, Vuk Karadgitschin kokoamaan kansalliseen kertomarunouteen; kummankaan nimeä tulevat sukupolvet eivät unohtaisi. Hän rinnasti suomalaisen eepoksen ja serbialaisen kokoelman Ossianin lauluihin sanoessaan:

”Mikä verrattomasti korkeampi arvo onkaan annettava tällaisille moitteettomille kokoelmille kuin Macphersonin noin kahdeksankymmentä vuotta sitten ensi kerran julkaisemille, paljon moitituille Ossianin lauluille, joista puuttuu tyystin eeppinen luonne. Suomalaisessa eepoksessa on paljon sellaista, mikä on omiaan kaikin puolin selventämään omaa saksalaista muinaisuuttamme, tunteellisessa Ossianissa ei mitään, mikä on varmin todistus edellisen puolesta ja jälkimmäistä vastaan.” (Grimm 1845, 79.)

Grimm selvitti esitelmässään laajasti suomen kieltä ja mytologiaa. Tärkeimmän osan muodosti kuitenkin Kalevalan sisällön referointi ja siihen liittyvät esimerkit useista Kalevalan säkeistä. Merkittävin niistä on Castrénin ruotsinnoksen pohjalta tehty 19. runon säkeiden 206–244 saksannos, jonka oheen Grimm liitti suomenkielisen version (Grimm 1845, 106–107):

Jacob Grimmin käännösnäyte 1845

19. runo, säkeet 206–244 Grimmin mukaan

Suvetar du schöne herrin Etelä der fluren mutter, Hermikki mit milch ausstatte, und Tuorikkis euter fülle aus der molkensüszen quelle, aus dem honigreichen rasen, dasz sie mit milchstrotzenden steifen eutern wiederkehren von des feldes grünen matten, von den frischen weideplätzen während diesem langen sommer, unsers schöpfers warmem sommer. Mielikki du waldesherrin, Tellervo Tapios tochter, feingehemdet, zartgesäumet, mit den schönen, goldnen locken. du bist die der herde hütet und das vieh der hausfrau weidet in dem lieben wald Metsola dem wachsamen Tapiola; weid es mir mit milden händen, treib es hin mit weichen fingern! bring die herde jedes abends heim mit angefüllten zitzen, schwellenden und starrenden, mit dem milchgedehnten euter zu der hausfrau, die sie suchet und besorgt ist für die herde. Kuippana du waldes könig, waldes milder edler graubart, dir von weichen ästen ruthe, von wachholder brich die geisel, und rings um den berg Tapios von des Linnaberges klippen treib die herde heim zu hofe bis man die badstube heize. heim soll hauses herde kommen, waldes herde gehn zu walde.

Suvetar valivo vaimo Etelätär luonno eukko, heruttele Hermikkiä, tuorustele Tuorikkia herasesta hettehestä, metiseltä mättäheltä; tuoa maitoset maruet, tuoa uhkuvat utaret, turpehista tuorehista, marehista maemmista, tänä suurena suvena, luojan hellennä kesänä. Mielikki metsän emäntä, Tellervo Tapion neiti utu paita hehna hieno, hivus kultanen koria; sie olet karjan kaitselia, viitsiä emännän viljan, mielosasta Metsolassa, tarkassa Tapiolassa. kaitse kaunosin kätösin, somin sormin suoritellos, tuovos illalla kotihin, nisillä pakottavilla, tuntuvilla tummelilla, utarilla uhkuvilla, emännälle etsivälle, muorille murehtivalle. Kuippana metsan kuningas metsän hippa halliparta ota piiska pihlajainen, katajainen karjan ruoska, takoa Tapiovaaran, Linnavaaran liepehiltä, aja karja kartanolle, saunan lämmitä panolle. kotihin kotonen karja, metsän karja metsolahan.

Grimmin käännös ei suinkaan ollut ensimmäinen Kalevalan yksittäisen runon tai runon osan saksannos. Hänen esitelmänsä oli kuitenkin siinä mielessä merkittävä, jopa ratkaiseva, että se nivoi Kalevalan osaksi yleistä teoreettista keskustelua eepokselle asetetuista normeista, eepoksen olemuksesta ja synnystä. Grimm nosti esille myös Kalevalan merkityksen Suomen kansalliselle kehitykselle antaen sille näin yhteiskunnallisen ja poliittisen viitekehyksen.

Esitelmään viitataan useissa myöhemmissä tieteellisissä ja populaaritieteellisissä julkaisuissa, sillä se nosti Kalevalan kyseenalaistamatta samalle tasolle Nibelungeinlaulun, Ossianin laulujen, serbien kansanrunouden ja antiikin eeposten kanssa. Kalevalasta tuli paitsi tieteellisen ja aatehistoriallisen keskustelun kohde myös normi, johon muita eepoksia voitiin verrata. Tämä vertaileva aspekti korostui Kalevalan eri käännösten ilmestyttyä.

Lue myös Elias Lönnrotin 4.10.1845 päiväämä kiitoskirje Jacob Grimmille.

Lue koko artikkeli

Liisa Voßshcmidt: ”Saksan kautta eurooppalaiselle kulttuuriareenalle” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.