Carl Niclas Keckman 1836

Kalevalan kääntäjät ovat usein ahkeria puurtajia, joita ajaa työssään intohimo kieleen ja kulttuuriin mutta jotka jäävät helposti taustalle, kääntämiensä suurten nimien varjoon. Heistä ensimmäisenä voidaan pitää Carl Niclas Keckmania (1793–1838), joka oli Elias Lönnrotin ystävä ja innostunut työtoveri, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajajäsen (ja sen ensimmäinen sihteeri) ja uutukaisen Aleksanterin Yliopiston ensimmäinen suomen kielen lehtori. Oulusta kotoisin olevan Keckmanin äidinkieli oli ruotsi, mutta hän työskenteli koko elämänsä ajan suomen kielen laajemman käyttöön ottamisen puolesta ja kieltä kehittäen. SKS:n perustamisen aikaan 1830-luvulla suomen virkasanasto ei riittänyt kunnolla edes seuran pöytäkirjojen kirjoittamiseen (ja harva osasi kirjoittaa suomea), joten kehitystyölle oli ilmeinen tilaus.

Carl Niclas Keckman. Piirros, tuntematon tekijä. Lähde: SKS/Litteraturarkivet.

Carl Niclas Keckman. Piirros, tuntematon tekijä. Lähde: SKS/Litteraturarkivet.

Carl Niclas Keckman toimi Lönnrotin epävirallisena kustannustoimittajana 1830-luvulla Kalewala, taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista -kirjan (joka tunnetaan nykyisin Vanhana Kalevalana) viimeistelyvaiheessa. Keckman oikoluki Lönnrotin käsikirjoitukset, hoiti käytännön asiat kirjapainon kanssa ja toimi kaiken kaikkiaan kajaanilaistohtorin yhdyshenkilönä Helsingissä. Kieliasioita miehet pohtivat sekä kirjeitse että toistensa luona vieraillessaan.

Kun kirja sitten vuonna 1835 ilmestyi, Keckman alkoi pian käyttää sitä opetustyössään. Arvatenkin suuri osa hänen opiskelijoistaankin oli ruotsinkielisiä. Tähän välittömään tarpeeseen hän itse käänsi Kalevalan sanasta sanaan ruotsiksi esipuhetta myöten. Keckmanin käännöstä ei ole koskaan julkaistu, mutta yksi käsikirjoituskopio on tallessa Unkarin Debrecenin yliopiston käsikirjoitusarkistossa ja. Tämä proosakäännös on myös C. N. Keckmanin SKS:n kirjastossa säilytettävän vanhan Kalevala-niteen välilehdillä.  Ferenc A. Molnárin mukaan siitä voi päätellä, että raakakäännös on viimeistelty kevääseen 1836 mennessä. Unkariin se päätyi Kalevalan unkarintajan Béla Vikárin mukana.

Carl Niclas Keckmanin raakakäännös oli pohja-aineistona myös J. L. Runebergilla, joka ruotsinsi Kalevalasta yhteensä noin 2,5 runoa. Keckman kuvailee prosessia kirjeessään Elias Lönnrotille 5.8.1836:

”[Kalevalan 15. runon ruotsinnos] on niin syntynyt, että minä sen sanasta sanaan (mitä taisin) käänsin eli selvitin Runebergille, joka sen sitten teki Ruotsalaiseksi runoksi. Enkä minä sitä kaikin paikoin ymmärtänytkään, niinkuin kyllä näet kysymyksistäni; eikä taida kaikki ruotsintamat värsyt juuri oikeen ollakkaan luonnistuneet. Jos viitsisit panna paperille mitä Sinulla tästä olisi muistuteltavaa ja moitittavaa, olisi se minulle varsin hyvä asia.”

Runomestarille osoitetussa kommenttipyynnössä Keckman viittaa Runebergin kanssa yhteistyössä tehtyyn käännökseen, joka ilmestyi Helsingfors Morgonbladissa 1.7.1836. Vastauskirjeessään Lönnrot kiittelee: ”Hyvinpä näyttää onnistuneen ja toivotettava asia olisi, saaha kaikki runot niin somasti käännetyksi. Muutamia erehyksiä siinä taisi olla, vaan ei monta.”

Keckmanin mielestä Lönnrot itse olisi ollut paras henkilö Kalevalan kääntäjäksi, ”tuskinpa kukaan muu taitaa Kalevalaa kaikin paikoin selittää eli ymmärtääkkään”, hän arvelee 11.5.1837 päivätyssä kirjeessään. Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa oli varattuna määrärahakin Kalevalan ruotsintamiseksi tai saksantamiseksi. Tuo maaliskuussa 1836 käännöstyöhön osoitettu 500 ruplan palkkio ilmeisesti innosti sekä Runebergia että muita koettamaan, miten käännös luonnistuisi.

Lönnrot ei käännöstyöhön tarttunut, mutta sen sijaan Helsingfors Morgonblad sai jo saman vuoden lokakuussa, numeroissa 79–80, julkaistavakseen Erik Alexander Ingmanin ruotsinnoksen Kalevalan 5. runosta. Lisäksi myös Carl Niclas Keckmanin velipuoli, Härnosandin piispa, professori ja arvostettu runoilija Frans Mikael Franzén oli tahollaan kääntänyt Kalevalaa. Franzén kuitenkin kuoli vuonna 1847, eikä hänen käännös-käsikirjoitustensa kohtalosta ole tietoa. Carl Niclas puolestaan oli menehtynyt jo 1838, vain kolme vuotta Kalevalan ensimmäisen ilmestymisen jälkeen. Veljesten kirjeenvaihtoa on tallessa SKS:n kokoelmissa.

 

Lue lisää 

Petja Aarnipuu: ”Kalevala sivistysmaan käyntikorttina” – Kalevala maailmalla. Helsinki: SKS. 2012.

Molnár, Ferenc A.: ”C. N. Keckmanin Vanhan Kalevalan ruotsinnos Debrecenissä” – Kalevalaseuran vuosikirja 77–78. 1999